Pitkä viikonloppu

Huomasin alkuviikosta, että pienoisella uudelleen järjestelyllä saisin itselleni pitkän viikonlopun mikä on kyllä aika harvinaista herkkua allekirjoittaneelle. Neljään päivään saa jo vaikka mitä mahtumaan. On ollut illanistujaisia, synttärikahvit, kevättapaaminen Lappeenrannassa, hitaita aamuja hyvän kirjan parissa, pitkiä metsälenkkejä ja kuraisia juoksukenkiä.

Nokkiksen kanssa kerettiin käydä kahdesti paimentamassa. Ekan kerran tänä vuonna isolla pellolla. Treenien pääpaino oli suuntien opettelussa (come by, away). Korkattiin myös maastolajit kahdella metsäjäljellä ja esineruudulla sekä parilla jälkikeppitreenillä. Jäljen ja ruudun osalta Nokkis olisi tulkintani mukaan kisavalmis mutta tottis on vielä ihan alkutekijöissä. Eikä meitä kisoissa välttämättä ikinä nähdä. Treenataan kuitenkin aktiivisesti ja niin hyvin kuin vain osataaan. Noks sai myös nauttia pitkistä metsälenkeistä sekä useammasta juoksulenkistä. Ja tuli myös hemmotelluksi mummolassa yhden yön kun itse olin Lappeenrannassa. 

Nokkiksen kanssa puuhamisessa pääpaino tulee kevään ja kesän osalta olemaan jäljestämisessä, paimentamisessa sekä hyppytekniikassa. Meillä on nyt oiva tilaisuus käydä hallilla treenaamassa ja ollaan jo muutaman viikon ajan keretty käydä 1-2 kertaa viikossa. Tarkoituksena olisi rakentaa hyvä pohja pk:n metrin hypylle. Varasin Vapulta yksityistunnin toukokuun loppupuolelle ja elokuun alkupuolelle, jotta saadaan aina silloin tällöin asiantuntevaa palautetta siitä missä mennään. Tähän asti ollaan tehty perustreenejä ja rima on korkeimmillaan käynyt kerran 60 sentissä set pointissa.

Noks on myös viime viikkoina päässyt tutustumaan kaverin 1-vuotiaaseen lapseen. Se ei ole oikein niin pienien ihmisten kanssa ennen hengaillut. Aikaisemmin sattumalta oli aina niin, että vauva oli vaunuissa tai sitten Noks ei ollut mukana. Noks on yllättänyt minut rauhallisuudellaan. Toki lapsen käytös edesauttaa sitä. Lapsi on kiinnostunut ja seuraa koiran tekemisiä tarkasti mutta ei mene koiran luo. Tässä juuri ennen kuvan ottamista tyttö on istunut lelujensa kanssa ihan Nokkiksen vieressä.

Peruskunnon äärellä

Loppuvuodesta oli selkeää, että sekä koiran että ohjaajan fyysinen kunto oli laskenut ei niin aktiivisen syksyn ja loppuvuoden takia. Varsinkin Nokkiksen lihaskunto on selkeästi huonompi kuin reilu vuosi sitten. Nokkis ei tällä hetkellä ole sellaisessa fyysisessä kunnossa mitä mielestäni esim. aksan kisaradan suorittaminen tai pk-lajien metrin hyppy vaatisi. Syyksi päättelen absoluuttisen liikuntamäärän väheneminen sekä metsälenkkien (varsinkin pitkät 3-5 tuntia kestävät) poisjääminen syksyllä minun loukkaantumisen takia. Toisin sanoen kunnon kohentaminen on kevään yksi pääprojekteista ja perusasioista, eli peruskestävyydestä, ollaan lähdetty liikkeelle.

Alkuvuodesta projektimme koki pienen takaiskun kun tiet muuttuivat luisteluradaksi ja juoksulenkkien tilalle joutui varomaan askeliaan mutta viimeisen kahden viikon aikana ollaan päästy nauttimaan loistavista potkukelkkakeleistä. Välillä ollaan menty yksi lenkki päivässä kelkalla välillä taas kolme. Kestoltaan lenkit ovat olleet noin 40 min - 2h 30 min. Vauhti ei ole kova vaan sellainen, että Nokkis rennosti ravaa vapaana kelkan mukana. Välillä tosin tulee lyhyempiä laukkaosuuksia esim. alamäissä. Välillä iltaisin ollaan vaihdettu kelkka juoksukenkiin. Metsälenkeillä ollaan käyty aika maltillisesti, ehkä 2-3 kertaa viikossa 30-40 min kerralla. Sanomattakin selvää, että lämmittely, jäähdyttely, lepopäivät, venyttely ja lihaskuntotreenit ovat automaattisesti kuviossa mukana.

Nokkiksella on ihan hyvä peruskestävyys. Sen huomaa esim. paimennustreeneissä missä fyysinen virta ei lopu kesken kaiken. Toki tässäkin on parantamisen varaa. Suurimmat kehityskohteet ovat kuitenkin muualla, varsinkin voiman osa-alueessa. Tässä kevään mittaan otetaan mukaan uusia harjoitusmuotoja kunhan ensin varmistutaan siitä, että pohjatyö on kunnossa.

Minulla on tällä hetkellä aika suurikin tarve vapaa-ajallani välttää loppuun asti mietittyä suunnitelmalllisuutta, ehkä lähinnä aikataulullisesti, vaikka tiedostan, että sillä lopullisella pilkun viilaamisella saisi enemmän tuloksia (tämäkin erittäin subjektiivista) aikaan. Tästä johtuen vaikka minulla onkin jonkinlainen suurempi kuva mielessä valmiina, niin se, että esim. juostaanko tänään pitkä lenkki, intervalliharjoituksia tai mäkitreeniä ei ole kiinni mistään treeniohjelmasta vaan siitä mitä minua sinä päivänä huvittaa tehdä. Liikaa aikatauluttaminen ja siten pakon tunne vie tällä hetkellä minun kohdallani hauskuuden pois. Tämä oli myös yksi syy monista miksi kun vuosi sitten mietin miten jaksottaisin vuoden "treeniohjelman" jos kuviossa olisi paimennuksen ja metsäjäljen lisäksi mukana myös aktiivisesti agility, päädyin jättäytymään aksasta pois.

Paimentamassa joulun välipäivinä.

Potkukelkkailua auringonpaisteessa.

Lumihangessa käveleminen on kivaa vaikka onkin hikistä puuhaa.

Aamulenkillä metsässä.

Ei ihan niin kuin Strömsössä

Meidän syksy oli koira- ja liikuntarintamalla huomattavasti rauhallisempi kuin olin kuvitellut. Ensin Nokkis loukkasi etujalkansa toisen koiran päästessä irti omistajaltaan ja ryntäessä Nokkiksen päälle. Kyseessä onneksi kuitenkin vain parista pinnallisesta haavasta, jotka paranivat hyvin. Melkein heti kun oltiin päästy kaulurista ja siteen pitämisestä ulkoillessa, niin minä loukkasin jalkani. Juoksukielto rapsahti vuoden loppuun asti ja muutama viikko tapaturman jälkeen Nokkiksen lenkittely tehtiin pyörän avulla. Olin huomaavinani pienen eron koirassa, josta vedin sen johtopäätöksen, että tyyppi on tottunut pääsääntöisesti liikkumaan metsässä eikä pyörälenkit (Nokkis vapaana) tiellä ainoana liikuntamuotona riitä. Koska en halunnut juoksuttaa koiraa asfaltilla pyörälenkin maksimipituus oli noin 10 km, eli toisin sanoen välillä mentiin 10 km aamulla ja toinen samanpituinen lenkki illalla. Pyöräilin erittäin hitaasti ja välillä pysähdyttiin ihailemaan tähtitaivasta, jotta saisin lenkin keston pidennettyä. Sekä koiran että omistajan kunto on loukkaantumisista johtuen heikentynyt syksyn aikana.

Voiko tylsyyteen kuolla?

Jouluna ja välipäivinä ollaan vietetty enemmän aikaa metsässä kuin viimeisen kolmen kuukauden aikana yhteensä. :) Ja jälkien perusteella löydettiin myös yksi karhun/karhujen suosima paikka.

Tällainen maasto tekee hyvää lihaskunnolle.

Näiden olosuhteiden vuoksi harrastusrintamalla metsäjälki-, hyppytekniikka- ja paimennustreenit ovat jääneet paitsioon. Sen sijaan ollaan tehty vähän rauhallisempia juttuja kuten muun muassa tarkkuusetsintää, jälkikeppien ilmaisua, esineen pitoa ja enemmän ja vähemmän hyödyllisiä liikkeitä/temppuja.

Ollaan kuitenkin käyty paimentamassa muutamaan otteeseen syksyn aikana ja nyt jouluna kahdesti. Viime kerroilla ollaan päästy hieman eteenpäin pienen jumiutumisvaiheen jälkeen. Tällä hetkellä työn alla on erityisesti hidastuskäsky, peruskuljettamisen ja ajamisen erottelu ja koiran itsenäisen työskentelyn/ajattelun vahvistaminen. Ohjaajan toimien mustavalkoisuus ja oikea-aikaisuus kaipaa myös paljon työstämistä tässä lajissa. :)

Voiko parempaa paimennussäätä toivoa?

Nokkis kävi hammaseläinlääkärin luona marraskuussa. Hammaskiven poiston lisäksi tehtiin perusteellinen tarkistus. Kaikki hampaat ovat kehittyneet hyvin ja hammasell:in lausunto oli edelleen ettei yläkulmureiden poisto olisi voinut onnistua paremmin. Uusi tutkimustieto osoittaa ell:in mukaan, että hampaiden harjaamisesta on hyötyä ainoastaan jos se tehdään päivittäin. Tässä meille haaste uudeksi vuodeksi kun tälle koiralle näköjään tuppaa kertymään tuota hammaskiveä. Varsinkin etuhampaiden sisäpinnalle.

Kävin myös tutustumassa Nokkiksen emon viimeiseen pentueeseen juuri ennen kuin pikkuiset lähtivät uusiin koteihin. Pentujen kanssa oli ihanaa temmeltää ja vaikka yksi pentu erottui mun silmissä joukosta niin voin taas todeta ettei itsellä ole minkäänlaista pentukuumetta tällä hetkellä. Nokkis ei tieteenkään päässyt näkemään pentuja vaan se sai tyytyä kasvattajaan. ;)

Joulun kunniaksi Nokkis aloitti myös kolmannet ja todennäköisesti viimeiset juoksunsa.

Huomenna Nokkis pääsee tekemään hyppytekniikkaa ja uusi vuosi otetaan vastaan rauhallisissa merkeissä (koira)kavereiden hyvässä seurassa .

Syksyn suunnitelmat

Kesä tuli ja meni. Meillä se meni pitkälti työn touhussa. Kauhistuneena katselin kalenteria joskus toukokuussa ja totesin, että myös kaikille viikonlopuille on jo ohjelmaa. Nokan kanssa treenaaminen jäi aika vähälle. Sen sijaan se vietti viikonlopun kanssani Hankoossa, Tampereella ja Lappeenrannassa. Toisin sanoen kesällä korkattiin pitkän matkan juna- ja bussimatkat. Vaikka Näbben onkin peltojen kasvatti niin on se vain tosi helppo matkustuskaveri julkisissa.

Käytiin tutustumassa paimennukseen viime huhtikuussa ja koukkuun jäätiin. Haaveilen jo omista kesälampaista mutta vielä on liian aikaista sanoa olisiko siihen mahdollisuus ensi kesänä. Kesällä ei päästy niin usein kuin olisin halunnut kun työ- ja treeniajat eivät käyneet yhteen mutta nyt syksyllä tavoitteena on kerta per viikko tiedostaen, että siitä tod.näköisesti joudutaan lipsumaan silloin tällöin. Tällä viikolla käytiin kahdesti koska ensi viikolla ei päästä. Maanantaina ei ollut meidän päivä ja myönnettäköön, että ohjaajalla petti hermot. Tänään otettiin tehotreeniin maahanmeno (lie down), jotta koiran korvat aukeaisivat ja käskyn sanominen kerran riittäisi.

Maastokausi alkoi aktiivisesti huhtikuussa ja vielä toukokuun alkupuolella mutta sitten tuli aika totaalinen tauko kesäkuukausina. Kasvattajan maastoleirin jälkeen ollaan kuitenkin taas aktivoitu tässä. Viimeksi tänään tehtiin esineruutua ja keppitreeniä. Tarkoituksena on jatkaa niin pitkään kun kelit sen sallii jospa vihdoinkin saisimme keppien ilmaisun kuntoon. Maastoleirillä ajettiin kolme jälkeä ja 7/9 kepistä nousi.

Kuten jo edellisessä postauksessa vihjailin. niin luovuin meidän aksaryhmäpaikasta tältä kaudelta. Tarkoituksena olisi käydä hallilla noin kerran viikossa tekemässä omatoimitreenit. Lähinnä hyppytekniikkaa. Takana on kaksi treenikertaa. Ekalla kerralla tehtiin perussarjaa (lämppä ja jäähdyttely), set pointia ja kasvavaa sarjaa. Tokalla kerralla perussarjan lisäksi set point ja alastuloa parantava sarja. Umpiestettä aletaan myös treenaamaan Vapun ohjeiden mukaan. Pitää vain muistaa ottaa lakana mukaan hallille.

Alla olevat kuvat ovat Sanna Jääskeläisen ottamia.

Vauhti ei ole meidän ongelma.

Fiona-sisko ja Näbben

Keppi-ilmaisuun uusi palkka.

Opettaja selittää ja oppilas kuuntelee vai mites se menikään?

Ensiaskeleet aksassa

Aloitettiin Nokan kanssa aksan alkeiskurssilla lokakuussa. Saatiin seuran jäsenyys alkuvuodesta ja jatkettiin suoraan jatkokurssille. Kevätkausi oli kuitenkin meille kovin rikkonainen. Minun työmatkasta + Näbbenin kennelyskästä taisi tulla jo vajaan parin kuukauden tauko treeneihin.

Treenit pyörivät kolmella kouluttajalla. Jokaisella kerralla on ollut treenipisteitä kouluttajien valvovien silmien alla sekä omatoimipisteitä. Omatoimipisteet jäi usein meiltä tekemättä koska mielestäni niille ei jäänyt aikaa kun halusin, että Nokka saisi myös kunnon lepohetken + treenattiin rauhoittumista kentän laidalla. Näin jatkokurssin jälkeen päällimmäinen tunne on se, että emme vielä osaa mitään. Aksaan liittyvää siis.

Yksi pääprojekteista molempien kurssien aikana on ollut vahvistaa Näbbenin rauhallista oleskelua kentän laidalla ja rauhoittumista muiden tehdessä. Ennen syksyä ei oltu juurikaan vierailtu aksahallissa puhumattakaan siitä, että olisimme seuranneet rataa suorittavia koiria. Talven aikana panostettiin muun muassa siihen, että meidän vuoron tullessa kuljettiin yhdessä rauhallisesti kentälle. Sinkoilu ei ollut sallittua. Harjoiteltiin myös pihalla hallille kävelemistä. Keväällä pystyin ottamaan koiran hihnatta häkistä ilman, että se tuli sieltä vauhdilla ja yhdessä käveltiin treenipisteelle. Meidän tehdessä Nokan keskittymistä ei haitannut muut lähellä treenaavat koirat tai niiden haukkuminen. Nokkis itse ei hauku odottaessa tai tehdessä. Sen sijaan, että aina olisin vienyt Nokan takaisin häkkiin, niin jäimme välillä ihan kentän laidalle katselemaan muiden touhuja. Ei mitään temppuilua tai jatkuvaa namittamista vaan Nokkis sai hiljaiset kehut kun kävi maaten ja oli rauhallisesti. Alussa tässä tuli pientä ääntelyä, ei mitenkään jatkuvaa, mutta loppukeväästä alkoi jo sujua ilman ääntelyä.

Treenit jatkuvat samalla ryhmällä elokuussa mutta voi olla, että jätetään ohjatut treenit väliin ensi vuonna useammasta syystä.

Taukoja on hyvä pitää

Mutta ei ollut ihan tarkoitus, että se olisi venynyt melkein 4 tunniksi. :)

Sammakot olivat myös liikenteessä

Ihanat värit!

Ihanan metsälenkin päätteeksi tein vielä esineruutua Nokkaeläimen kanssa. Viime viikon esineruudussa Nokkis toi kaikki muut esineet paitsi se, joka oli ihan takarajan tuntumassa, joten nyt vahvistetaan irtoamista. Tallasin kaksi kaistaletta (noin 5x50m). Helpotin tehtävää ekassa kaistaleessa, eli koira sai nähdä kun vein esineen. Se nousi alle 10 sekunnissa. Toisen kaistaleen esineen olin tiputtanut sitä talloessa. Nokkis kävi ensin erittäin tarkasti läpi lähialueen (<10m) kunnes sitten lopulta irtosi ihan sinne taakse ja kyllähän se sieltä esineen kanssa takaisin tuli.

Vain elämää

Ei sen enempää. Täällä olemme palanneet arkeen. Nokkis vietti helmi-maaliskuussa kolmisen viikkoa pääkaupungissa sillä aikaa kun minä petrasin haastattelutaitojani Andeilla. Taas sain palautetta siitä, että Nokkis kokeilee rajojaan uuden ihmisen kanssa kun se vietti yhden viikonlopun uudessa kodissa kahden bc:n kanssa, joista toinen oli pentu. Tämä oli varmasti hieno kokemus Nokkaeläimelle. Iso kiitos hoitajille! Jännää huomata ettei Nokkis yleistä oppimansa uusiin paikkoihin tai taitaa pikemminkin olla kyse uusista ihmisistä. Tekee myös hyvää itsetunnolle kun kysytään perään, että miten tämä koira on koulutettu. :) Tosiasiahan on se, että Nokkis on tiivisti minun koira siinä mielessä, että minun kanssa se elää ja tekee. Ei kukaan muu sitä kouluta. Varmasti Nokkaeläin tekisi myös toisen ihmisen kanssa, jos siihen olisi tilaisuus.

Elettiin hiljaiseloa ensimmäisten viikkojen aikana kotitulon jälkeen kun Nokkis pärski ekan kerran lentokentällä ollessa minua vastassa ja seuraavana päivänä kävi selväksi, että kennelyskähän se oli. Nyt olemme kuitenkin aktivoituneet ja palanneet normirytmiin. Viime sunnuntaina tehtiin vuoden eka jälki. Se ei ollut kovin pitkä mutta kaikki kolme keppiä nousi kyllä. Keppien nostaminen ja tuominen minulle hyvällä vauhdilla ja motivaatiolla pitää kyllä vielä työstää. Tänään tallasin esineruudun. Tai kaistaleen, johon pistin kolme esinettä. Yksi takaosassa, toinen keskiosassa ja vika etuosassa. Nostamisjärjestys oli päinvastainen, eli takimmainen nousi viimeiseksi. Nokkis selkeästi jäljesti ja sen takia saikin työskennellä löytääkseen esineet. Hyvä koiran työskentelyssä on motivaatio, eli Nokka etsii itsenäisesti ilman uudellenlähettämistä jne ja palautus. Eli, se tulee suorinta tietä minun luo hyvällä vauhdilla. Eteentuloa harjoitellaan vielä erikseen, eli sitä ei olla liitetty vielä noutoon.

Esineruudun jälkeen tehtiin viereisellä pellolla ruutua, perusasentoa, sivuaskelia ja käännöksiä ja loppuun luoksetulo. Noutokapulat oli tuttuun tapaan ripoteltu pitkin "kenttää". Nokkis on hyvin oppinut olla välittämättä niistä ja hakeutuu itsenäisesti perusasentoon kun otan asennon. Ruutua olen päättänyt yrittää opettaa sheippaamalla ja sama juttu seuraamisen kanssa. Seuraamista ei olla siis vielä opetettu kunnolla. Muuta kuin pari säälittävää imutusyritystä ennen jotain koulutuskertaa. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että a) minä en tykkää imuttamisesta ja B) syy tähän on muun muassa se, että Nokkis ei silloin kesity tekemiseen vaan sen ajatus on namikädessä. Tässä on nyt yhä vankemmin talven aikana iskostunut mieleen kuuluisa klisee siitä, että se ei ole se päämäärä vaan yhdessä kuljettu tie. Sain jo kommentin, että ruudun opettaminen sheippaamalla tulee viemään ikuisuuden. Voi hyvinkin olla näin mutta ei se haittaa. Katsotaan mihin asti pääsemme ja jos ei toimi ja jäädään jumiin niin sitten mietitään taas jotain muuta.