Ei sen enempää. Täällä olemme palanneet arkeen. Nokkis vietti helmi-maaliskuussa kolmisen viikkoa pääkaupungissa sillä aikaa kun minä petrasin haastattelutaitojani Andeilla. Taas sain palautetta siitä, että Nokkis kokeilee rajojaan uuden ihmisen kanssa kun se vietti yhden viikonlopun uudessa kodissa kahden bc:n kanssa, joista toinen oli pentu. Tämä oli varmasti hieno kokemus Nokkaeläimelle. Iso kiitos hoitajille! Jännää huomata ettei Nokkis yleistä oppimansa uusiin paikkoihin tai taitaa pikemminkin olla kyse uusista ihmisistä. Tekee myös hyvää itsetunnolle kun kysytään perään, että miten tämä koira on koulutettu. :) Tosiasiahan on se, että Nokkis on tiivisti minun koira siinä mielessä, että minun kanssa se elää ja tekee. Ei kukaan muu sitä kouluta. Varmasti Nokkaeläin tekisi myös toisen ihmisen kanssa, jos siihen olisi tilaisuus.
Elettiin hiljaiseloa ensimmäisten viikkojen aikana kotitulon jälkeen kun Nokkis pärski ekan kerran lentokentällä ollessa minua vastassa ja seuraavana päivänä kävi selväksi, että kennelyskähän se oli. Nyt olemme kuitenkin aktivoituneet ja palanneet normirytmiin. Viime sunnuntaina tehtiin vuoden eka jälki. Se ei ollut kovin pitkä mutta kaikki kolme keppiä nousi kyllä. Keppien nostaminen ja tuominen minulle hyvällä vauhdilla ja motivaatiolla pitää kyllä vielä työstää. Tänään tallasin esineruudun. Tai kaistaleen, johon pistin kolme esinettä. Yksi takaosassa, toinen keskiosassa ja vika etuosassa. Nostamisjärjestys oli päinvastainen, eli takimmainen nousi viimeiseksi. Nokkis selkeästi jäljesti ja sen takia saikin työskennellä löytääkseen esineet. Hyvä koiran työskentelyssä on motivaatio, eli Nokka etsii itsenäisesti ilman uudellenlähettämistä jne ja palautus. Eli, se tulee suorinta tietä minun luo hyvällä vauhdilla. Eteentuloa harjoitellaan vielä erikseen, eli sitä ei olla liitetty vielä noutoon.
Esineruudun jälkeen tehtiin viereisellä pellolla ruutua, perusasentoa, sivuaskelia ja käännöksiä ja loppuun luoksetulo. Noutokapulat oli tuttuun tapaan ripoteltu pitkin "kenttää". Nokkis on hyvin oppinut olla välittämättä niistä ja hakeutuu itsenäisesti perusasentoon kun otan asennon. Ruutua olen päättänyt yrittää opettaa sheippaamalla ja sama juttu seuraamisen kanssa. Seuraamista ei olla siis vielä opetettu kunnolla. Muuta kuin pari säälittävää imutusyritystä ennen jotain koulutuskertaa. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että a) minä en tykkää imuttamisesta ja B) syy tähän on muun muassa se, että Nokkis ei silloin kesity tekemiseen vaan sen ajatus on namikädessä. Tässä on nyt yhä vankemmin talven aikana iskostunut mieleen kuuluisa klisee siitä, että se ei ole se päämäärä vaan yhdessä kuljettu tie. Sain jo kommentin, että ruudun opettaminen sheippaamalla tulee viemään ikuisuuden. Voi hyvinkin olla näin mutta ei se haittaa. Katsotaan mihin asti pääsemme ja jos ei toimi ja jäädään jumiin niin sitten mietitään taas jotain muuta.
