Freaky Fridayt

Herätys seitsemältä. Lyhyt lenkki. Aamupala. Kolmen repun pakkaaminen - kaksi minulle, yksi Nokalle. Lähtö kotoa vähän kasin jälkeen. Auto parkkiin. Nokkis joko hoitoon tai parin tunnin nokoset autossa riippuen kelistä. Bussilla semmaan, fiksujen kommenttien tuottaminen, lounaalle ja bussilla hakemaan nelijalkaisen. Vaatteiden vaihto ja reilun tunnin kävely kaverin luo kylään. Matkan varrella Nokkis saa olla sekä vapaana että hihnassa. Törmätään hevoseen, hiihtäjään, bussipysäkin pesijään, citykaniin, remmirähjääjään jne. Perillä juon teetä ja Nokkis syö luun. Palataan autolle kävellen mutta eri reittiä pitkin. Syön eväät, Nokkis juo vettä. Autolla hallille. Lämppälenkki. Koira autoon. Häkki pystyyn hallissa. Koira mukaan halliin. Puolentoista tunnin treenit. Jäähdyttelylenkki. Kaverin autoon. Iltapala. Leikkimistä. Rentoa oleskelua. Lyhyt kävelymatka takaisin omalle autolle. Pimeä moottoritie. Kamppeet sisään, hampaiden pesu ja sänkyyn. Kello on 02:30.

Suurin piirtein tällaiset ovat meidän perjantait olleet sitten viime syksyn kun kävimme aksaseuran testeissä, jossa arvioitiin löytyisikö meille paikka sen alkeiskurssilta. Ottaen huomioon testissä käydyt asiat (halu leikkiä, kontakti ohjaajan, irtoaminen kuolleelle lelulle, paikallaolo, oleskelu kentän vieressä toisen koiran suorittaessa rataa), niin ei tullut suurena yllätyksenä, että meille avautui paikka. Alkeiskurssi kesti loppusyksyn ja sen myötä meille tarjoutui tilaisuus hakea seuran jäseneksi ja jatkaa samassa ryhmässä myös nyt keväällä.

Koska minulla on ollut semma heti aamusta olemme olleet liikkeellä koko päivän. Usein ollaan käyty kylässä vielä treenienkin jälkeen. Nämä perjantait ovat tuoneet mukanaan hyviä kokemuksia peltojen kasvatille. Esim. Helsingin keskusta ruuhka-aikana, hengailu juna-asemalla, matkustaminen ruuhkabussissa (mun ajattelemattomuutta), Kampin läpi käveleminen, vapaana oleminen uusissa paikoissa, keskittyminen minuun koirapuiston vieressä, koirien kohtaaminen, oleskeleminen koiraystävällisessä kirjastossa jne.

Joissain tilanteessa, kuten Helsingin keskustan ihmisvilinässä loppuiltapäivästä ihmisten päästessä töistä tai Kampin ostoskeskuksessa, Nokkis on kuin Tokioon heitetty helsinkiläinen. Ei ole arka tai pelokas mutta ympärillä on niin paljon virikettä mihin ei ole tottunut, ettei ole ihme jos pää on vähän pyörällään. Joka ikinen perjantai olen miettinyt, että on tuo kyllä aika helppo kaveri. Ihan sama minne olen sen mukaan ottanut, niin tyyppi on ollut ihan cool. Ruuhkabussissa kun pistin sen penkin alle makaamaan, tyyppi ainoastaan viihdytti takana olevia kanssamatkustajia työntämällä pään esiin sieltä ihan kuin sanoakseen (anteeksi inhimillistäminen) Moi, mä olen Nokka. Keitäs te olette?

Yleisön pyynnöstä

Tai oikeasti kasvattajan pyynnöstä johtuen minulla oli tänään vakava aikomus ottaa kamera mukaan lenkille. Ja otinkin mutta olisi myös kannattanut katsoa, että siinä oli akkua jäljellä. Muutaman surkean kuvan ehdin kuitenkin ottaa ennen kuin se sammui lopullisesti.

Kun ulkona on noin hieno aurinkoinen talvipäivä niin sinne on aivan pakko päästä. Ajattelin ensin, että menisimme ihan kävelylenkille mutta loppujen lopuksi päätin kuitenkin ottaa kelkan mukaan. Nokalla oli täysi lepopäivä sunnuntaina ja eilen liikuttiin ihan kävellen. Mentiin metsätielle, eli Nokkis sai olla suurimman osan ajasta vapaana ja piipahdettiin myös hetken metsään moikkaamaan metsähommissa ollutta veljeäni. Nokan kanssa kun liikkuu metsässä niin sieltä aina löytyy jotain hauskaa. Tänään satuttiin jonkun metsäeläimen viimeiselle hengähdyspaikalle.

Tehtiin muutama pitkä eteenpäinlähetys tien suoralla (oma piha ei riitä näihin), jonka jälkeen lelu jäi Nokkikselle. Minulla on ollut alusta asti tapana, että lenkillä jos jostain tulee lelupalkka niin leikitään hetken yhdessä, sitten sanon loppusanat, joista Nokkis tietää ettei enää kannata tulla minun luo tyrkyttämään lelua mutta tämän jälkeen se saa vielä ihan rauhassa itsekseen juosta ja leikkiä. Lelun otan pois siinä vaiheessa kun Nokkis on käynyt maaten ja "syönyt" lelun tai tiputtaa sen ja unohtaa sen kun on niin paljon muuta kiinnostavaa ympärillä. Näin teen myös treenatessa. Vaikka itse treeneissä minä päätän mistä saa lelupalkan ja milloin se tulee + että milloin lelu palautetaan ja tehdään seuraavaa juttua niin treenien päättyessä Nokka saa pitää lelun. Nyt kun pihalla on pari isoa lumikinosta niin yleensä se menee niiden huipulle, kaivaa kuopan ja käy maaten ja pureskelee lelua. Kun minä olen kerännyt kaikki kamppeet Nokkis itse kantaa lelun sisään ja pudottaa sen joko eteiseen tai saunaan kuivumaan. Koen, että tällä tavalla Nokkis on tyytyväisempi ja rauhallisemmassa mielentilassa leikkihetken päätyttyä.

Nyt talvella tämä tapa aiheuttaa sen, että lelu välillä unohtuu Nokalta ja se saa tovinkin etsiä sitä ennen kuin löytää sen jostain lumikinoksesta.

Ja taas etsitään!

Vaikka metsätiellä olikin aika raskas keli niin päästiin kuitenkin eteenpäin. Nokkis menee edeltä.

Näin kuljetaan silloin kun ollaan hihnasssa. En ole vielä oikein päättänyt haluanko, että koira kulkee kelkan vieressä vai edessä kun ei kuitenkaan ole mistään vetohommista kyse.

Yleinen sanonta on, että bc:tä ei väsytetä liikunnalla. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä aivotyöskentelyn tärkeydestä. Näin tyytyväisesti tämä yksi bc kävi kuitenkin nukkumaan meidän kahden tunnin retken jälkeen. Taas kerran kannatan itse kultaista keskitietä.

Vauhdin hurmaa

Meidän tie on ollut loistavassa potkukelkkakunnossa jo melkein viikon. Joka aamu herään ja tarkistan ovatko käyneet hiekottamassa ja arpoan uskallanko jättää lenkin illaksi sillä riskillä, että ne päivän aikana sen tekevät. Tähän mennessä riskinotto on kannattanut. Kaveri toivotti onnea kun viime syksynä mietin ääneen, että pitäisi totutella Nokkaa liikkumaan pyörän vieressä. Tarkoituksena ei silloin ollut juoksuttaa koiraa liinassa pyörän vieressä vaan vain totutella se siihen, että minä liikun pyörällä. Nokkis sai olla vapaana ja hyvin se sujui.

Potkukelkan kanssa olemme menneet sekä niin, että Nokkis on saanut juosta vapaana tai se on ollut kiinni. Sen ollessa kiinni tavoitteena on ollut se, että tyyppi ravaa kelkan vauhdin mukaan, ei se että se vetää. Ihan kevyttä ravivauhtia ollaan menty. Ja löysällä hihnalla siis mennään. Ihan sen takia, että Nokalla ei ole kunnon vetovaljaat enkä ole muutenkaan päättänyt onko vetojutut minun juttu. Esim. voi hyvin olla, että käydään juoksulenkeille ilman, että vetohommat ikinä tulee siihen mukaan.

Potkukelkkailu on sujunut oikein hyvin. Perusliikkuminen siis. Me ei vielä harrasteta mitään hienouksia kuten käskyt käännöksille jne. Silloin kun Nokkis on kiinni, se kulkee määrätietoisesti ja hyvällä draivilla eteenpäin eikä esim yritäkään jäädä haistelemaan. Alamäissä päästään sen vapaaksi ja vähän riippuen lenkin pituudesta niin se saattaa kulkea vapaana myös osan reitistä. Tämä on yksi syy miksi käydään myöhään illalla. Toinen syy on ihan se, että on ihan huikea tunne iltaisin/öisin kun tähdet ja kuu loistavat taivaalla ja on ihan rauhallista ympärillä. Eikä otsalamppua tarvita. Sielu lepää.

Metsälenkeillä ei olla nyt hirveästi käyty koska siellä on niin paljon sitä lunta, että Nokkis melkein hukkuu sinne.

Taitaa olla sisaruksilla samat harrastukset.