Home alone

Yksinoloa ollaan harjoiteltu ihan alusta asti. Olemme kuitenkin edenneet maltilla (lue olin lomalla), eli pennulla on ollut paljon lyhyitä yksinoloja ja muutama pitempi. Tähän hoitokoiran lenkit olivat mainiot. Ensimmäisen viikon jälkeen kun yksinoloa kertyi jo yli tunti, aloin äänittää ne. Kuuntelin sitten aina piikkien kohdalla. Minulla meni hetki ennen kuin tajusin kaikki kanin aiheuttamat äänet. Mietin esim ekan kerran jälkeen, että pitävätkö putket tuollaista ääntä kun kone oli keittiön työpöydällä siltä varalta jos pikkuinen saisi portin auki ja pääsisi keittiöön. Kunnes sitten lopulta tajusin, että sehän oli kani joka juo. Koira oli kuitenkin hiljaa. Yhden kerran kun tiesin jo lähtiessäni, ettei pikkuinen ollut siinä mielentilassa kuin olisin halunnut niin porttia oltiin kiusattu noin 5 minuuttia, jonka jälkeen hiljaisuus laskeutui.

Tämä kaikki kulminoitui tähän päivään, eli loma loppui ja oli aika palata töihin. Minulla työpäivä saattaa helposti työmatkoineen venyä 10-tuntiseksi. Ennen tätä päivää pikkuisen pisin yksinoloaika oli 5,5 tuntia joka oli sujunut ongelmitta. Tämän lisäksi Nokka oli ollut kolme kertaa noin nelisen tuntia yksin.

Eilen meillä oli kunnon väsytyspäivä. Tehtiin opintomatka Helsinkiin ja olimmekin 14 tuntia pois kotoa. Päivään sisältyi muun muassa vierailu useammassa uudessa kodissa, kävelyä kaupungin kaduilla, spåralla liikkuminen, Manskulla menevien hälytysajoneuvojen ihmettelyä, erilaisten ihmisten kohtaaminen ja syöminen muualla kuin kotona. Kaikki sujui tuttuun tapaan, eli rennosti. Päivän päätteeksi käytiin vielä moikkaamassa meillä ollutta hoitokoiraa ja sen kämppistä, 7-kuinen kelpie. Kelpien olimme nähneet maanantaina pikaisesti niin että mustis oli kiinni ja pentu sai vapaasti liikkua. Ei ole ideaalitilanne mutta kokoero on suuri ja nuorella koiralla valtavasti energiaa eikä välttämättä ymmärrystä että toinen on vielä pieni. Eilen nähtiin ensin ulkona. Taas kerran niin että pentu vapaana ja vanhemmat kiinni. Sisällä kaikki olivat sitten vapaana ja hyvin sujui yhteiselämä. Koirat vaihtoivat vuorotellen lattialla olevia luita ja illan päätteeksi saatiin myös pieni paini aikaiseksi kelpien kanssa. Parhaiten leikki sujui kun molemmat olivat nojatuolin alla. Tasoitti tilanteen. Kotiin tultuamme pentu nukahti syliini kun minä vielä nopeasti tarkistin sen masun.

Näbben ei kuitenkaan joutunut olemaan koko päivä yksin tänään vaan olin värvännyt äidin lapsenlikaksi. Hän sai jopa kirjalliset ohjeet - omasta pyynnöstä. :) Eli päivän alussa Nokka oli 4 tuntia yksin ilman mitään puuhapakettia. Ajattelin että pentu on vielä väsynyt eilisen ja lyhyiden yöunien jälkeen. Olin oikeassa. Tämän jälkeen hän oli vajaa 2 tuntia äidin seurassa pihalla ja sisällä. Sisällä äiti oli kuitenkin passiivinen. Luki lehteä. Pentu sai puuhailla omiaan. Tämän päätteeksi pentu sai ruokaa ja uudestaan pihalle. Sitten koitti noin kahden tunnin yksinolo, jonka jälkeen pääsi taas pihalle. Viimeinen pätkä oli noin reilu tunti. Kotiin tullessani minua odotti rauhallinen pentu ja oltiin koko päivän aikana vältytty vahingoilta sisällä. Pennun pidätyskyky kun on vielä lyhyt, useimmiten noin 4 tuntia on jo aika maksimi. Minun tultuani kotiin käytiin ensin nopeasti pissalla ja hetken päästä uudelleen niin että pikkuinen sai rallatella turhat energiat pois. Nyt se nukkuu keittön lattialla olevalla  tyynyllä.

Tällä tavalla jatketaan lokakuussa.

So long my friend

Meillä oli Näbbenin kanssa ilo viettää ensimmäiset kolme viikkoa hoitokoira Taran seurassa. Tänään kuitenkin Taran oma ihminen palaa Suomeen ja on hyvästien aika.

Tara ja Näbben ovat alusta asti tulleet hyvin toimeen ja Näbben on saanut tärkeää harjoitusta koirakielessä. On ollut ilo katsella niiden touhuja. On ne vain niin söpöjä yhdessä. Huomaa hyvin miten koirien välinen suhde on kehittynyt näiden viikkojen aikana. Uskaltaisin väittää, että olen vielä numero uno pennun silmissä, mutta myönnän että jo vähänkin ajan päästä Tara olisi samalla korokkeella.

Koska jo heti alusta oli tiedossa, että Taran läsnäolo on tilapäistä olen ottanut muutaman asian huomioon. Suurin osa yksinoloharjoituksista on ollut nimenomaan sitä, eli oleskelua yksin ilman hoitokoiran seuraa. Taran päivittäiset lenkit ovat myös tarjonneet oivan tilaisuuden harjoitella tätä päivittäin. Olen myös joka päivä ollut kahdestaan ulkona pennun kanssa ja pikkuinen on itsenäisesti tutustunut uusiin paikkoihin ja ympäristöihin. Ihan hyvä, että minulla on ollut lomaa koska on näiden kanssa mennyt aikaakin. :)

Saa nähdä mitä Näbben tuumaa ainoana koirana olemisesta, mutta tämä vasta huomenna. Tänään vielä nautitaan Taran seurasta.

 

Yksi tapa varmistaa ettei pikku riiviö vie luuta kun alkaa väsyttää.

Samalla lähtee myös hoitokani ja Näbbenin heinädieetti päättyy. Näbben on ollut kiinnostunut kanista, mutta aika hyvin on jättänyt sen rauhaan. Ne ovat tutustuneet toisiinsa portin toimiessa esteenä. Ennen pennun tuloa, Ralf oli vapaana aina minun ollessa kotona. Sen jälkeen hän on saanut nauttia vapaudesta aina kun pentu on ollut toisessa huoneessa portin takana, kuitenkin niin että näköyhteys on säilynyt. Uskon, että olisin voinut pikkuhiljaa myös pitää ne samassa huoneessa, tietysti minun valvovan silmän alla, mutta halusin suoda Ralfille omaa aikaa minun kanssa ja myös omaa rauhaa ilman nuorta pentua joka häslää siinä ympärillä.

Väsynyt apuri.

Pentueskari

Eilen meillä alkoi pentueskari, johon olin ilmoittanut Näbbenin. Pentueskariin mentiin ihan sen takia, että täällä missä asumme niin ei oikein sattumalta törmää koirakavereihin eikä lähipiirissä ole kovin montaa pentuystävällistä aikuista koirakaveria, puhumattakaan nuorista. Tarjonta ei ole päätähuimaava Porvoossa, mutta tämä kyseinen kuulosti ihan hyvältä. Erityisesti tykkäsin siitä, ettei pennut heti pääse leikkimään vaan ensin rauhoitutaan. Treffit järjestettiin eläinlääkäriasemalla.

Näbben tuli oikein reippaasti omin jaloin sisään. Painoa oli noin 5 kiloa. Rauhallisesti odotti kunnes päästiin tilaan, jossa treffit pidettiin. Tällä kerralla koirakoita oli 4. Me, viiskuinen chihauhau, reilu kolmekuinen bichon havanais ja nelikuinen paimenkoira (en nyt muista rotua), eli Näbben oli porukan vauva. Keskittyi minuun loistavasti ja makasi rauhallisena lattialla. Vähän vilkaisi muita koiria, mutta ei tuntenut tarvetta käydä moikkaamassa eikä olisi saanutkaan. Kun koirat pääsivät vapaaksi, Näbben jäi viereeni istumaan. Paimenkoira tuli heti moikkaamaan mutta Näbben teki väistöliikkeitä. Paimenkoira oli erittäin reipas ja olisi lähtenyt heti leikkimään, mutta tällä kerralla leikki ei vielä oikein lähtenyt käyntiin. Noustuani lattialta Näbbenkin lähti tutkimaan tilaa eikä enää sen jälkeen pyörinyt jaloissani, mutta paimenkoiran tullessa pyytämään leikkimään, pikkuinen saattoi livahtaa kaapin alle.  Loppua kohti jo otettiin suotuisammin vastaan paimenkoiran lähentelyitä, mutta eivät vielä kunnolla leikkineet. Näbbeniä kiinnosti vuorostaan bichonia, joka haki turvaa omistajiensa jaloista. Näbben jopa esitteli pieniä dominointieleitä Toffe-bichonia kohtaan. Chihauhau oli suurimman osan ajasta sohvan alla piilossa.

Pentu jäi leikkituulelle ja tultuamme kotiin yritti yllyttää hoitokoiraa leikkimään. Sain kunnon naurut kun pikkuisella oli aikaisemmin saatu luu suussa (luun syöntikielto loppui tänään) ja härnäsi hoitokoiraa, joka oli syönyt omansa aikoja sitten. Hyppäsi, haukkui ja leikki luulla kunnes se tippui suusta ja hoitokoira otti sen ja söi. Vähän oli pikkuisella hölmö ilme.

Iltahepuli

Maanantaina koettiin ensimmäinen oikea iltahepuli. Tyyppi juoksi kuin hullu toisessa huoneessa hoitokoiran ihmetellessä että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Keskeytin pikkuista kun mielestäni meni yli, käytiin pissalla jotta ei tulisi sisään ja kymmenen minuuttia myöhemmin juoksu oli taas täydessä vauhdissa. Tällä kerralla päätin viedä rauhoittumisen loppuun asti. Minulla ei ole seinällä kelloa, joten en tiedä kauanko siihen meni, mutta onnistui täydellisesti. Sylistäni kun pääsi, pentu jaksoi kävellä metrin, jonka jälkeen heittäytyi kyljelleen ja 15 sekunnin kuluttua silmäluomet olivat painuneet alas.

Eilen käytiin sitten hakemassa kaverini, joka oli tulossa meille yöksi, Porvoosta. Syötiin lounasta terrassilla. Pikkuinen oli tyylilleen uskollinen, eli vähän aikaa haisteli ja kiersi ja sitten asettui paikoilleen. Käveltiin myös vähän vanhassa kaupungissa, ei kuitenkaan kovin kauan koska oli tuttu paikka kaverilleni. Vaikka Näbben ei näyttänyt merkkejä väsymyksestä, kannoin häntä kuitenkin aina välillä. Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä kahvilla. Tultuamme kotiin suunnistimme kohti sienimetsää. Tällä kerralla hoitokoira pääsi mukaan, pikkuisen jäädessä kotiin lepäämään. Näbben taipuu huonosti japanilaisen suussa, joten pennun uudeksi lempinimeksi muodostui nokka. Eilisen jälkeen pennusta on nyt enemmän kuvia kuin mitä minä olen ottanut yhteensä näiden parin viikon aikana.

 T

Näin me kahvilan terrassilla.

Ruokailu

Näbben on ensimmäisestä päivästä lähtien syönyt hyvällä ruokahalulla kupin aina tyhjäksi. Sen jälkeen kun lopetin tulehduskipulääkkeen antamista, niin myös suolisto on lähtenyt toimimaan hyvin, eli olemme voineet pikkuhiljaa kokonaan palata omaan ruokaan. Tämän myötä myös massaa on tullut lisää, mutta sitä saisi tulla vielä pikkaisen enemmän. Tähän asti Näbben on saanut ruokaa neljästi päivässä ja samaa jatkuu vielä ensi viikolla. Sen jälkeen siirrymme kolmeen kertaan.

Ensimmäisinä päivinä Näbben saattoi pitää vähän ääntä huomatessaan, että ruoka olisi tulossa. Kyseessä oli muutamasta sekunnista. Ruoka ei kuitenkaan ikinä tule heti. Vaikkakin on jo omassa ruoka-astiassa valmiina. Joskus menee viisi minuuttia, joskus puoli tuntia tai enemmän. Riippuu miten minä muistan. Tämän ajan Näbben odottaa rauhallisesti, useimmiten menee takaisin nukkumaan.

Kesti melkein viikon ennen kuin tyyppi löysi tämän tyynyn keittiöstä.

Ruoka ei myöskään ikinä ole ilmaista. Pitää vähintään istua nätisti ja ottaa kontaktia. Tässä Näbben on mestari. Mikään ei häntä hätkähdytä. Eilenkin oli häntä vesiastiassa. Siellä se heilui puolelta toiseen ja pentu tiukasti napitti silmään, että josko saisi. Usein tehdään myös joku lyhyt harjoitus, jonka jälkeen ruoka tulee loppupalkaksi. Tai sitten sitä etsitään.

Heti tämän jälkeen syötiin ensimmäiset mustikat.

Yhtä paljon kuin menee pikkuisen omaa ruokaa, kuluu myös sammalta, multaa, hiekkaa ja käpyjä. Puhumattakaan kanin heinästä. Heinän antaminen kanille onkin yksi Näbbenin lempihommista. Välillä kun jaksaa olla rauhallinen ja ymmärtää että heinä on Ralfille, eikä itselle niin pääsee mukaan. Toisinaan taas joutuu portin toiselle puolelle katsojan rooliin.

Näin käy jos välillä istahtaa.

Ensimmäinen viikko

Elämä pienen pennun kanssa ei ole ikinä tylsää, mutta Näbben on sopeutunut mallikkaasti uuteen kotiinsa. Ensimmäisen viikon aikana ollaan kirmailtu pelloilla, opeteltu koirakieltä hoitokoiran avustuksella, pienenemässä määrin revitty lahkeista, oltu kuonotusten talon kissojen ja hoitokanin kanssa ja otettu nokoset varjossa. Enimmäkseen olemme siis viihtyneet kotosalla, mutta olemme myös käyneet hammaslääkärillä, jossa Näbben heti valloitti kaikkien hoitajien sydämet, vaeltaneet Malmin kaduilla, tutkineet mummolaa, ostaneet lakua kylämarkkinoilta ja iloinneet riemukkaasta jälleennäkemisestä varaemon kanssa.

Näbben ei ole nirso, kaikki kelpaa: ovenkarmit, ovet, tuolit, sänky, kaappi, mummon vanha ompelukone, oviportti, puutarhatontut, kävyt, kivet jne. Suosituin purulelu on kuitenkin kanin häkki.

Hammaslääkärikäynnin jälkeen tuli pientä sotkua sisään seuraavana yönä mikä oli täysin odotettavissa. Tänään tuli sitten toinen vahinko kun kiva vieras leikitti pentua eikä hölmö omistaja tajunnut viedä pentua ulos sen jälkeen. Muuten Näbben on ottanut tehtäväkseen lannoittaa alla olevaa peltoa.

Näbben oli tullessaan antibioottikuurilla ripulin takia ja hammaslääkärin määräämän tulehduskipulääkkeen johdosta palattiin suolistolle ystävälliseen ruokaan. Namit siis vielä odottavat kaapissa. Olemme kuitenkin harjoitelleet luoksetuloa ensimmäisestä päivästä lähtien, rauhoittumista, käsittelyä, kontaktin ottamista, vapaaksi pääsemistä luvan kanssa ja yksinoloa. Ulkoilu tapahtuu pääsääntöisesti vapaana.

Näbben osaa hyvin rauhoittumisen jalon taidon. Iltarutiiniksi on muodostumassa, että vedetään kevythäkin peitto ulos keskelle lattiaa, sitten käydään nukkumaan eikä nousta ennen kuin kaksijalkainen on kömpinyt sängystä ylös. Lukuun ottamatta tietysti nopeat yölliset pissakäynnit pihalla. Vaikka perjantaina tupa tuli yllättäen täyteen, pikkuinen ei ollut moksiskaan vaan kävi nukkumaan kun siltä tuntui. Pentu ei pelkää eikä arkaile, mutta ei myöskään ryntää pää edellä uusiin tilanteisiin. Tätä käytöstä pyritään myös jatkossa vahvistamaan.