Ei ihan niin kuin Strömsössä

Meidän syksy oli koira- ja liikuntarintamalla huomattavasti rauhallisempi kuin olin kuvitellut. Ensin Nokkis loukkasi etujalkansa toisen koiran päästessä irti omistajaltaan ja ryntäessä Nokkiksen päälle. Kyseessä onneksi kuitenkin vain parista pinnallisesta haavasta, jotka paranivat hyvin. Melkein heti kun oltiin päästy kaulurista ja siteen pitämisestä ulkoillessa, niin minä loukkasin jalkani. Juoksukielto rapsahti vuoden loppuun asti ja muutama viikko tapaturman jälkeen Nokkiksen lenkittely tehtiin pyörän avulla. Olin huomaavinani pienen eron koirassa, josta vedin sen johtopäätöksen, että tyyppi on tottunut pääsääntöisesti liikkumaan metsässä eikä pyörälenkit (Nokkis vapaana) tiellä ainoana liikuntamuotona riitä. Koska en halunnut juoksuttaa koiraa asfaltilla pyörälenkin maksimipituus oli noin 10 km, eli toisin sanoen välillä mentiin 10 km aamulla ja toinen samanpituinen lenkki illalla. Pyöräilin erittäin hitaasti ja välillä pysähdyttiin ihailemaan tähtitaivasta, jotta saisin lenkin keston pidennettyä. Sekä koiran että omistajan kunto on loukkaantumisista johtuen heikentynyt syksyn aikana.

Voiko tylsyyteen kuolla?

Jouluna ja välipäivinä ollaan vietetty enemmän aikaa metsässä kuin viimeisen kolmen kuukauden aikana yhteensä. :) Ja jälkien perusteella löydettiin myös yksi karhun/karhujen suosima paikka.

Tällainen maasto tekee hyvää lihaskunnolle.

Näiden olosuhteiden vuoksi harrastusrintamalla metsäjälki-, hyppytekniikka- ja paimennustreenit ovat jääneet paitsioon. Sen sijaan ollaan tehty vähän rauhallisempia juttuja kuten muun muassa tarkkuusetsintää, jälkikeppien ilmaisua, esineen pitoa ja enemmän ja vähemmän hyödyllisiä liikkeitä/temppuja.

Ollaan kuitenkin käyty paimentamassa muutamaan otteeseen syksyn aikana ja nyt jouluna kahdesti. Viime kerroilla ollaan päästy hieman eteenpäin pienen jumiutumisvaiheen jälkeen. Tällä hetkellä työn alla on erityisesti hidastuskäsky, peruskuljettamisen ja ajamisen erottelu ja koiran itsenäisen työskentelyn/ajattelun vahvistaminen. Ohjaajan toimien mustavalkoisuus ja oikea-aikaisuus kaipaa myös paljon työstämistä tässä lajissa. :)

Voiko parempaa paimennussäätä toivoa?

Nokkis kävi hammaseläinlääkärin luona marraskuussa. Hammaskiven poiston lisäksi tehtiin perusteellinen tarkistus. Kaikki hampaat ovat kehittyneet hyvin ja hammasell:in lausunto oli edelleen ettei yläkulmureiden poisto olisi voinut onnistua paremmin. Uusi tutkimustieto osoittaa ell:in mukaan, että hampaiden harjaamisesta on hyötyä ainoastaan jos se tehdään päivittäin. Tässä meille haaste uudeksi vuodeksi kun tälle koiralle näköjään tuppaa kertymään tuota hammaskiveä. Varsinkin etuhampaiden sisäpinnalle.

Kävin myös tutustumassa Nokkiksen emon viimeiseen pentueeseen juuri ennen kuin pikkuiset lähtivät uusiin koteihin. Pentujen kanssa oli ihanaa temmeltää ja vaikka yksi pentu erottui mun silmissä joukosta niin voin taas todeta ettei itsellä ole minkäänlaista pentukuumetta tällä hetkellä. Nokkis ei tieteenkään päässyt näkemään pentuja vaan se sai tyytyä kasvattajaan. ;)

Joulun kunniaksi Nokkis aloitti myös kolmannet ja todennäköisesti viimeiset juoksunsa.

Huomenna Nokkis pääsee tekemään hyppytekniikkaa ja uusi vuosi otetaan vastaan rauhallisissa merkeissä (koira)kavereiden hyvässä seurassa .

Syksyn suunnitelmat

Kesä tuli ja meni. Meillä se meni pitkälti työn touhussa. Kauhistuneena katselin kalenteria joskus toukokuussa ja totesin, että myös kaikille viikonlopuille on jo ohjelmaa. Nokan kanssa treenaaminen jäi aika vähälle. Sen sijaan se vietti viikonlopun kanssani Hankoossa, Tampereella ja Lappeenrannassa. Toisin sanoen kesällä korkattiin pitkän matkan juna- ja bussimatkat. Vaikka Näbben onkin peltojen kasvatti niin on se vain tosi helppo matkustuskaveri julkisissa.

Käytiin tutustumassa paimennukseen viime huhtikuussa ja koukkuun jäätiin. Haaveilen jo omista kesälampaista mutta vielä on liian aikaista sanoa olisiko siihen mahdollisuus ensi kesänä. Kesällä ei päästy niin usein kuin olisin halunnut kun työ- ja treeniajat eivät käyneet yhteen mutta nyt syksyllä tavoitteena on kerta per viikko tiedostaen, että siitä tod.näköisesti joudutaan lipsumaan silloin tällöin. Tällä viikolla käytiin kahdesti koska ensi viikolla ei päästä. Maanantaina ei ollut meidän päivä ja myönnettäköön, että ohjaajalla petti hermot. Tänään otettiin tehotreeniin maahanmeno (lie down), jotta koiran korvat aukeaisivat ja käskyn sanominen kerran riittäisi.

Maastokausi alkoi aktiivisesti huhtikuussa ja vielä toukokuun alkupuolella mutta sitten tuli aika totaalinen tauko kesäkuukausina. Kasvattajan maastoleirin jälkeen ollaan kuitenkin taas aktivoitu tässä. Viimeksi tänään tehtiin esineruutua ja keppitreeniä. Tarkoituksena on jatkaa niin pitkään kun kelit sen sallii jospa vihdoinkin saisimme keppien ilmaisun kuntoon. Maastoleirillä ajettiin kolme jälkeä ja 7/9 kepistä nousi.

Kuten jo edellisessä postauksessa vihjailin. niin luovuin meidän aksaryhmäpaikasta tältä kaudelta. Tarkoituksena olisi käydä hallilla noin kerran viikossa tekemässä omatoimitreenit. Lähinnä hyppytekniikkaa. Takana on kaksi treenikertaa. Ekalla kerralla tehtiin perussarjaa (lämppä ja jäähdyttely), set pointia ja kasvavaa sarjaa. Tokalla kerralla perussarjan lisäksi set point ja alastuloa parantava sarja. Umpiestettä aletaan myös treenaamaan Vapun ohjeiden mukaan. Pitää vain muistaa ottaa lakana mukaan hallille.

Alla olevat kuvat ovat Sanna Jääskeläisen ottamia.

Vauhti ei ole meidän ongelma.

Fiona-sisko ja Näbben

Keppi-ilmaisuun uusi palkka.

Opettaja selittää ja oppilas kuuntelee vai mites se menikään?

Ensiaskeleet aksassa

Aloitettiin Nokan kanssa aksan alkeiskurssilla lokakuussa. Saatiin seuran jäsenyys alkuvuodesta ja jatkettiin suoraan jatkokurssille. Kevätkausi oli kuitenkin meille kovin rikkonainen. Minun työmatkasta + Näbbenin kennelyskästä taisi tulla jo vajaan parin kuukauden tauko treeneihin.

Treenit pyörivät kolmella kouluttajalla. Jokaisella kerralla on ollut treenipisteitä kouluttajien valvovien silmien alla sekä omatoimipisteitä. Omatoimipisteet jäi usein meiltä tekemättä koska mielestäni niille ei jäänyt aikaa kun halusin, että Nokka saisi myös kunnon lepohetken + treenattiin rauhoittumista kentän laidalla. Näin jatkokurssin jälkeen päällimmäinen tunne on se, että emme vielä osaa mitään. Aksaan liittyvää siis.

Yksi pääprojekteista molempien kurssien aikana on ollut vahvistaa Näbbenin rauhallista oleskelua kentän laidalla ja rauhoittumista muiden tehdessä. Ennen syksyä ei oltu juurikaan vierailtu aksahallissa puhumattakaan siitä, että olisimme seuranneet rataa suorittavia koiria. Talven aikana panostettiin muun muassa siihen, että meidän vuoron tullessa kuljettiin yhdessä rauhallisesti kentälle. Sinkoilu ei ollut sallittua. Harjoiteltiin myös pihalla hallille kävelemistä. Keväällä pystyin ottamaan koiran hihnatta häkistä ilman, että se tuli sieltä vauhdilla ja yhdessä käveltiin treenipisteelle. Meidän tehdessä Nokan keskittymistä ei haitannut muut lähellä treenaavat koirat tai niiden haukkuminen. Nokkis itse ei hauku odottaessa tai tehdessä. Sen sijaan, että aina olisin vienyt Nokan takaisin häkkiin, niin jäimme välillä ihan kentän laidalle katselemaan muiden touhuja. Ei mitään temppuilua tai jatkuvaa namittamista vaan Nokkis sai hiljaiset kehut kun kävi maaten ja oli rauhallisesti. Alussa tässä tuli pientä ääntelyä, ei mitenkään jatkuvaa, mutta loppukeväästä alkoi jo sujua ilman ääntelyä.

Treenit jatkuvat samalla ryhmällä elokuussa mutta voi olla, että jätetään ohjatut treenit väliin ensi vuonna useammasta syystä.

Taukoja on hyvä pitää

Mutta ei ollut ihan tarkoitus, että se olisi venynyt melkein 4 tunniksi. :)

Sammakot olivat myös liikenteessä

Ihanat värit!

Ihanan metsälenkin päätteeksi tein vielä esineruutua Nokkaeläimen kanssa. Viime viikon esineruudussa Nokkis toi kaikki muut esineet paitsi se, joka oli ihan takarajan tuntumassa, joten nyt vahvistetaan irtoamista. Tallasin kaksi kaistaletta (noin 5x50m). Helpotin tehtävää ekassa kaistaleessa, eli koira sai nähdä kun vein esineen. Se nousi alle 10 sekunnissa. Toisen kaistaleen esineen olin tiputtanut sitä talloessa. Nokkis kävi ensin erittäin tarkasti läpi lähialueen (<10m) kunnes sitten lopulta irtosi ihan sinne taakse ja kyllähän se sieltä esineen kanssa takaisin tuli.

Vain elämää

Ei sen enempää. Täällä olemme palanneet arkeen. Nokkis vietti helmi-maaliskuussa kolmisen viikkoa pääkaupungissa sillä aikaa kun minä petrasin haastattelutaitojani Andeilla. Taas sain palautetta siitä, että Nokkis kokeilee rajojaan uuden ihmisen kanssa kun se vietti yhden viikonlopun uudessa kodissa kahden bc:n kanssa, joista toinen oli pentu. Tämä oli varmasti hieno kokemus Nokkaeläimelle. Iso kiitos hoitajille! Jännää huomata ettei Nokkis yleistä oppimansa uusiin paikkoihin tai taitaa pikemminkin olla kyse uusista ihmisistä. Tekee myös hyvää itsetunnolle kun kysytään perään, että miten tämä koira on koulutettu. :) Tosiasiahan on se, että Nokkis on tiivisti minun koira siinä mielessä, että minun kanssa se elää ja tekee. Ei kukaan muu sitä kouluta. Varmasti Nokkaeläin tekisi myös toisen ihmisen kanssa, jos siihen olisi tilaisuus.

Elettiin hiljaiseloa ensimmäisten viikkojen aikana kotitulon jälkeen kun Nokkis pärski ekan kerran lentokentällä ollessa minua vastassa ja seuraavana päivänä kävi selväksi, että kennelyskähän se oli. Nyt olemme kuitenkin aktivoituneet ja palanneet normirytmiin. Viime sunnuntaina tehtiin vuoden eka jälki. Se ei ollut kovin pitkä mutta kaikki kolme keppiä nousi kyllä. Keppien nostaminen ja tuominen minulle hyvällä vauhdilla ja motivaatiolla pitää kyllä vielä työstää. Tänään tallasin esineruudun. Tai kaistaleen, johon pistin kolme esinettä. Yksi takaosassa, toinen keskiosassa ja vika etuosassa. Nostamisjärjestys oli päinvastainen, eli takimmainen nousi viimeiseksi. Nokkis selkeästi jäljesti ja sen takia saikin työskennellä löytääkseen esineet. Hyvä koiran työskentelyssä on motivaatio, eli Nokka etsii itsenäisesti ilman uudellenlähettämistä jne ja palautus. Eli, se tulee suorinta tietä minun luo hyvällä vauhdilla. Eteentuloa harjoitellaan vielä erikseen, eli sitä ei olla liitetty vielä noutoon.

Esineruudun jälkeen tehtiin viereisellä pellolla ruutua, perusasentoa, sivuaskelia ja käännöksiä ja loppuun luoksetulo. Noutokapulat oli tuttuun tapaan ripoteltu pitkin "kenttää". Nokkis on hyvin oppinut olla välittämättä niistä ja hakeutuu itsenäisesti perusasentoon kun otan asennon. Ruutua olen päättänyt yrittää opettaa sheippaamalla ja sama juttu seuraamisen kanssa. Seuraamista ei olla siis vielä opetettu kunnolla. Muuta kuin pari säälittävää imutusyritystä ennen jotain koulutuskertaa. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että a) minä en tykkää imuttamisesta ja B) syy tähän on muun muassa se, että Nokkis ei silloin kesity tekemiseen vaan sen ajatus on namikädessä. Tässä on nyt yhä vankemmin talven aikana iskostunut mieleen kuuluisa klisee siitä, että se ei ole se päämäärä vaan yhdessä kuljettu tie. Sain jo kommentin, että ruudun opettaminen sheippaamalla tulee viemään ikuisuuden. Voi hyvinkin olla näin mutta ei se haittaa. Katsotaan mihin asti pääsemme ja jos ei toimi ja jäädään jumiin niin sitten mietitään taas jotain muuta.

Freaky Fridayt

Herätys seitsemältä. Lyhyt lenkki. Aamupala. Kolmen repun pakkaaminen - kaksi minulle, yksi Nokalle. Lähtö kotoa vähän kasin jälkeen. Auto parkkiin. Nokkis joko hoitoon tai parin tunnin nokoset autossa riippuen kelistä. Bussilla semmaan, fiksujen kommenttien tuottaminen, lounaalle ja bussilla hakemaan nelijalkaisen. Vaatteiden vaihto ja reilun tunnin kävely kaverin luo kylään. Matkan varrella Nokkis saa olla sekä vapaana että hihnassa. Törmätään hevoseen, hiihtäjään, bussipysäkin pesijään, citykaniin, remmirähjääjään jne. Perillä juon teetä ja Nokkis syö luun. Palataan autolle kävellen mutta eri reittiä pitkin. Syön eväät, Nokkis juo vettä. Autolla hallille. Lämppälenkki. Koira autoon. Häkki pystyyn hallissa. Koira mukaan halliin. Puolentoista tunnin treenit. Jäähdyttelylenkki. Kaverin autoon. Iltapala. Leikkimistä. Rentoa oleskelua. Lyhyt kävelymatka takaisin omalle autolle. Pimeä moottoritie. Kamppeet sisään, hampaiden pesu ja sänkyyn. Kello on 02:30.

Suurin piirtein tällaiset ovat meidän perjantait olleet sitten viime syksyn kun kävimme aksaseuran testeissä, jossa arvioitiin löytyisikö meille paikka sen alkeiskurssilta. Ottaen huomioon testissä käydyt asiat (halu leikkiä, kontakti ohjaajan, irtoaminen kuolleelle lelulle, paikallaolo, oleskelu kentän vieressä toisen koiran suorittaessa rataa), niin ei tullut suurena yllätyksenä, että meille avautui paikka. Alkeiskurssi kesti loppusyksyn ja sen myötä meille tarjoutui tilaisuus hakea seuran jäseneksi ja jatkaa samassa ryhmässä myös nyt keväällä.

Koska minulla on ollut semma heti aamusta olemme olleet liikkeellä koko päivän. Usein ollaan käyty kylässä vielä treenienkin jälkeen. Nämä perjantait ovat tuoneet mukanaan hyviä kokemuksia peltojen kasvatille. Esim. Helsingin keskusta ruuhka-aikana, hengailu juna-asemalla, matkustaminen ruuhkabussissa (mun ajattelemattomuutta), Kampin läpi käveleminen, vapaana oleminen uusissa paikoissa, keskittyminen minuun koirapuiston vieressä, koirien kohtaaminen, oleskeleminen koiraystävällisessä kirjastossa jne.

Joissain tilanteessa, kuten Helsingin keskustan ihmisvilinässä loppuiltapäivästä ihmisten päästessä töistä tai Kampin ostoskeskuksessa, Nokkis on kuin Tokioon heitetty helsinkiläinen. Ei ole arka tai pelokas mutta ympärillä on niin paljon virikettä mihin ei ole tottunut, ettei ole ihme jos pää on vähän pyörällään. Joka ikinen perjantai olen miettinyt, että on tuo kyllä aika helppo kaveri. Ihan sama minne olen sen mukaan ottanut, niin tyyppi on ollut ihan cool. Ruuhkabussissa kun pistin sen penkin alle makaamaan, tyyppi ainoastaan viihdytti takana olevia kanssamatkustajia työntämällä pään esiin sieltä ihan kuin sanoakseen (anteeksi inhimillistäminen) Moi, mä olen Nokka. Keitäs te olette?

Yleisön pyynnöstä

Tai oikeasti kasvattajan pyynnöstä johtuen minulla oli tänään vakava aikomus ottaa kamera mukaan lenkille. Ja otinkin mutta olisi myös kannattanut katsoa, että siinä oli akkua jäljellä. Muutaman surkean kuvan ehdin kuitenkin ottaa ennen kuin se sammui lopullisesti.

Kun ulkona on noin hieno aurinkoinen talvipäivä niin sinne on aivan pakko päästä. Ajattelin ensin, että menisimme ihan kävelylenkille mutta loppujen lopuksi päätin kuitenkin ottaa kelkan mukaan. Nokalla oli täysi lepopäivä sunnuntaina ja eilen liikuttiin ihan kävellen. Mentiin metsätielle, eli Nokkis sai olla suurimman osan ajasta vapaana ja piipahdettiin myös hetken metsään moikkaamaan metsähommissa ollutta veljeäni. Nokan kanssa kun liikkuu metsässä niin sieltä aina löytyy jotain hauskaa. Tänään satuttiin jonkun metsäeläimen viimeiselle hengähdyspaikalle.

Tehtiin muutama pitkä eteenpäinlähetys tien suoralla (oma piha ei riitä näihin), jonka jälkeen lelu jäi Nokkikselle. Minulla on ollut alusta asti tapana, että lenkillä jos jostain tulee lelupalkka niin leikitään hetken yhdessä, sitten sanon loppusanat, joista Nokkis tietää ettei enää kannata tulla minun luo tyrkyttämään lelua mutta tämän jälkeen se saa vielä ihan rauhassa itsekseen juosta ja leikkiä. Lelun otan pois siinä vaiheessa kun Nokkis on käynyt maaten ja "syönyt" lelun tai tiputtaa sen ja unohtaa sen kun on niin paljon muuta kiinnostavaa ympärillä. Näin teen myös treenatessa. Vaikka itse treeneissä minä päätän mistä saa lelupalkan ja milloin se tulee + että milloin lelu palautetaan ja tehdään seuraavaa juttua niin treenien päättyessä Nokka saa pitää lelun. Nyt kun pihalla on pari isoa lumikinosta niin yleensä se menee niiden huipulle, kaivaa kuopan ja käy maaten ja pureskelee lelua. Kun minä olen kerännyt kaikki kamppeet Nokkis itse kantaa lelun sisään ja pudottaa sen joko eteiseen tai saunaan kuivumaan. Koen, että tällä tavalla Nokkis on tyytyväisempi ja rauhallisemmassa mielentilassa leikkihetken päätyttyä.

Nyt talvella tämä tapa aiheuttaa sen, että lelu välillä unohtuu Nokalta ja se saa tovinkin etsiä sitä ennen kuin löytää sen jostain lumikinoksesta.

Ja taas etsitään!

Vaikka metsätiellä olikin aika raskas keli niin päästiin kuitenkin eteenpäin. Nokkis menee edeltä.

Näin kuljetaan silloin kun ollaan hihnasssa. En ole vielä oikein päättänyt haluanko, että koira kulkee kelkan vieressä vai edessä kun ei kuitenkaan ole mistään vetohommista kyse.

Yleinen sanonta on, että bc:tä ei väsytetä liikunnalla. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä aivotyöskentelyn tärkeydestä. Näin tyytyväisesti tämä yksi bc kävi kuitenkin nukkumaan meidän kahden tunnin retken jälkeen. Taas kerran kannatan itse kultaista keskitietä.

Vauhdin hurmaa

Meidän tie on ollut loistavassa potkukelkkakunnossa jo melkein viikon. Joka aamu herään ja tarkistan ovatko käyneet hiekottamassa ja arpoan uskallanko jättää lenkin illaksi sillä riskillä, että ne päivän aikana sen tekevät. Tähän mennessä riskinotto on kannattanut. Kaveri toivotti onnea kun viime syksynä mietin ääneen, että pitäisi totutella Nokkaa liikkumaan pyörän vieressä. Tarkoituksena ei silloin ollut juoksuttaa koiraa liinassa pyörän vieressä vaan vain totutella se siihen, että minä liikun pyörällä. Nokkis sai olla vapaana ja hyvin se sujui.

Potkukelkan kanssa olemme menneet sekä niin, että Nokkis on saanut juosta vapaana tai se on ollut kiinni. Sen ollessa kiinni tavoitteena on ollut se, että tyyppi ravaa kelkan vauhdin mukaan, ei se että se vetää. Ihan kevyttä ravivauhtia ollaan menty. Ja löysällä hihnalla siis mennään. Ihan sen takia, että Nokalla ei ole kunnon vetovaljaat enkä ole muutenkaan päättänyt onko vetojutut minun juttu. Esim. voi hyvin olla, että käydään juoksulenkeille ilman, että vetohommat ikinä tulee siihen mukaan.

Potkukelkkailu on sujunut oikein hyvin. Perusliikkuminen siis. Me ei vielä harrasteta mitään hienouksia kuten käskyt käännöksille jne. Silloin kun Nokkis on kiinni, se kulkee määrätietoisesti ja hyvällä draivilla eteenpäin eikä esim yritäkään jäädä haistelemaan. Alamäissä päästään sen vapaaksi ja vähän riippuen lenkin pituudesta niin se saattaa kulkea vapaana myös osan reitistä. Tämä on yksi syy miksi käydään myöhään illalla. Toinen syy on ihan se, että on ihan huikea tunne iltaisin/öisin kun tähdet ja kuu loistavat taivaalla ja on ihan rauhallista ympärillä. Eikä otsalamppua tarvita. Sielu lepää.

Metsälenkeillä ei olla nyt hirveästi käyty koska siellä on niin paljon sitä lunta, että Nokkis melkein hukkuu sinne.

Taitaa olla sisaruksilla samat harrastukset.

Terveydeksi

Minä en ole ikinä osannut nimetä lemmikkieläimiä ennen kuin ovat kotiutuneet. Näin kävi myös Nokan kanssa. Saatoin välillä lukea kirjaa tai katsoa telkkaria ja miettiä, että hei tuo voisi olla hyvä nimi koiralle. Ja seuraavana päivänä olin jo unohtanut ne. Nokkis kotiutui myöhään yhtenä sunnuntai-iltana ja taisi olla seuraavana tiistaina tai keskiviikkona kun ensimmäisen kerran maistelin Näbben-nimeä kielelläni. Siihen asti se oli vain pentu. Nimi ei vakuuttanut mutta loppuviikosta se oli edelleen Näbben koska se nyt vain oli. Nykyään rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Inspiraatio nimen takana oli tietysti pennun pitkä kuono. Nokalla on ollut purentavika ihan pienestä pennusta asti. Sen yläleuka on pitempi kuin alaleuka (noin 2,5 cm). Sekä eläinlääkärin että rotua tuntevien mielestä Nokan yläleuka on ehkä hiukan tavallista pidempi ja alaleuka sitten taas tavallista lyhyempi.

Heti Nokan tullessa minulle oli selvä, että ainakin yksi maitokulmahampaista joudutaan poistamaan ja näin tehtiinkiin. Toimenpide sujui ongelmitta. Sitten vain odoteltiin, että pysyvät hampaat ilmestyisivät. Heti kun ne näkyivät mentiin uudestaan eläinlääkärille. Loppujen lopuksi päädyttiin Veikkolaan. Käytiin ensin tarkistuskäynnillä joulukuun alussa. Eläinlääkäri suositteli molempien yläkulmureiden poistamista. Hän epäili ettei oikominen hyödyttäisi meitä johtuen hampaiden asennosta ja yläkulmureiden pulskuudesta. Vaihtoehdoksi jäi joko ala- tai yläkulmureiden poistaminen (en nyt näin suoralta kädeltä muista miksi pulpa-amputaatiota ei suositeltu). Eläinlääkäri suositteli jälkimmäistä sen takia, että se on vähemmän traumaattinen toimenpide. Leukamurtuman riski on huomattavasti pienempi ja koiran suunkäytön kannalta alakulmurit ovat tärkeämmät.

Siitä lähtien kun pysyvät hampaat alkoivat näkyä olin kotona itse painanut niitä ulospäin päivittäin. Tätä minä lopetin tarkistuskäynnin jälkeen koska ellin mukaan siitä ei Nokan tapauksessa ole hyötyä. Pallon pitämistä suussa jatkettiin kuitenkin ellin kehotuksesta. Tutkimusten mukaan sitä pitäisi tehdä 3 x 15 minuuttia päivässä. Me teimme 3 x 20 tai 4 x 15. Toisin sanoen noin kuukauden ajan "leikittiin" pallolla tunnin päivässä ja olin nostanut muut lelut pois lattialta. Nokan suuta piti myös desinfioida kerran päivässä koska alakulmureiden kasvaessa ne osuivat kitalakeen ja tekivät sinne pienet reiät, mikä varmasti satttui.

Saimme ajan jouluaaton aatoksi. Olimme siellä yhdeksältä aamulla ja muistaakseni lähdettiin vähän yhden jälkeen ajelemaan kotiin. Sillä aikaa kun Nokkis makasi leikkauspöydällä minä naputtelin gradua, join teetä ja söin mandariinejä. Taas kerran toimenpide ei olisi voinut sujua paremmin. Tämä näkemys vahvistettiin sekä kontrollikäynnillä tammikuun alussa että vikalla käynnillä huhtikuussa. Leikkauksen yhteydessä alakulmureihin tehtiin pidennykset ja tästä seurasi se, että Nokkiksella oli täysi pureskelu- ja vetämiskielto reilut kolme kuukautta. Eli ei mitään vetoleikkejä, kovia nameja, käpyjen tai keppien kantamista metsässä puhumattakaan luista koko alkuvuonna.

Huhtikuun alussa käytiin siis vikan kerran ellillä tämän asian tiimoilta. Jos mukaan lasketaan kaikki hampaisiin liittyvät hoidot niin loppulaskuksi tulee noin 2000 euroa. Tämän jälkeen yläpurenta ei ole haitannut meidän arkielämää. Se on ollut alusta asti sanomattakin selvää ettei Nokkikselle ikinä teetetä pentuja.

Kuvautin Nokkiksen lonkat, kyynärät, selän ja olat ennen joulua eikä siellä näkynyt mitään kummallista. Toisin sanoen, terve harrastuskoira minulla.

Iholla

Vuosi sitten syksyllä kun Nokkis kotiutui käytiin öisin pissalla ensimmäisen kuukauden aikana. Tästä seurasi se, että nukuttiin päikkärit päivällä. Usein lattialla ja usein niin, että alkuinnostuken jälkeen pentu rauhoittui nukkumaan kosketusetäisyyden päähän. Useimmiten Nokkis siirtyi kuitenkin hetken päästä nukkumaan esim oman koppaan. Välillä otin peiton ja tyynyt sängystä ja nukuttiin ihan yöunetkin lattialla. Toisin sanoen vuosi sitten syksyllä Nokkis tuli lähelle omasta halustaan mutta muistikuvieni mukaan se ei pysynyt siinä kovin kauan.

Tämä kaikki muuttui viime kesänä. Pakenin öisin heinäkuun helteet viileämpään verantaan. Kyyhäsin itselleni patjan terrassituolien patjoista ja siinä nukuttiin reilun kuukauden. Päätin, että Nokkis nukkukoon missä haluaa. Ensimmäisinä päivinä tyyppi kierteli patjat ja aamulla herätessäni se nukkui joko jalkojeni tai pääni vieressä, mutta patjojen ulkopuolella. Pikkuhiljaa, patjojen rajat alkoivat hämärtyä ja nelijalkainen hiipi yhä lähemmäs kunnes se oli minun kainalossa. Nykyään tyyppi tunkee lähelle aina kun siihen on mahdollisuus. Jos vuosi sitten se tuli säkkituolin viereen nukkumaan kun istuskelin siinä niin nykyään se kuvittelee mahtuvansa syliin ja jäävänsä siihen nukkumaan.