Kaupunkilomalla

Olemme Nokan kanssa olleet kaupunkilomalla jo kaksi viikkoa ja reilu viikko olisi vielä jäljellä. Nokan lomatunnelmista voi lukea täällä.  Itsellä on tällä hetkellä niin paljon hommia täällä ettei rehellisesti sanottuna ole ollut aikaa miettiä tuota ihanaa nelijalkaista tai kaivata Suomeen. Huhut kuitenkin kertovat että tyyppi kokeilee rajojaan oikein urakalla. Itsepäisyys taitaa olla tämän loman kuuminta muotia. Taas kerran joudun ihmettelemään tuota otusta. Sanon nyt sitä samaa kuin mitä sanoin Nokan ollessa kasvattajan luona hoidossa, eli tunnistan kyllä pentuni jostain sieltä alta mutta Nokka taitaa tällä hetkellä vetää shown täydelle Wembley areenalle. :)

Kolmen viikon loman jälkeen meillä onkin sitten heti kotiin palattuamme luvassa kasvattajan järjestämä toko-päivä ja minun pitäisi päättää mitä me Nokan kanssa siellä oikein tehtäisi. Toko on kyllä niin kaukana ajatuksistani tällä hetkellä mutta eiköhän me jotain keksitä.

Villi ja vapaa

Teimme eilen uuden aluevaltauksen Näbbenin kanssa. Teimme hihnalenkin tiellämme. Meidän lenkit suuntautuvat yleensä peltojen kautta metsään. Parin viikon ajan saimme myös nauttia jäällä kävelemisestä. Tähän mennessä hihnaosuudet ovat olleet sitä, että olemme ylittäneet tien, jotta pääsisimme tien toisella puolella olevaan metsään. Hihnassa Nokka on ollut kaupunkireissuilla. Sen ollessa pieni pentu keskityimme olemiseen ja eri paikoissa hengailuun, ei niinkään kävelemiseen. Ja silloin kun käveltiin se sujui ilman vetämistä. Pitkässä liinassa se on välillä ollut meidän mentäessä ulos  kunnes olen varmistunut siitä ettei kissat ole lähimain eikä jäniksiä oleskele talon takana.
 

Vuoden alussa päätin kuitenkin, että nyt olisi hyvä aika ruveta opettamaan hihnassa kävelemisen. Ikää ja kokoa oli tullut reippaasti lisää ja sitä myötä myös vauhtia. Aloitettiin tammikuun puolessa välissä. Viikon verran ehdimme harjoitella ja sitten tuli pakkaset. En kokenut, että asialla olisi niin polttava kiire, että sormia pitäisi uhrata joten aloitettiin hihnaprojekti uudelleen helmikuussa sään lauhtuessa.

Hihnaprojekti on meille tarkoittanut sitä, että ulkoilun yhteydessä Nokka kulkee lyhyen matkan hihnassa. Yleensä pellolla tai metsässä missä on avointa. Alussa tein tämän ihan pihallakin. Yleensä ollaan tehty tämä lenkin loppupuolella. Olen tietoisesti pyrkinyt olla luomatta rutiineja, eli otan sen hihnaan eri paikoissa, kuljetaan eri matkoja ja päästän sen irti eri kohdissa. Ottaessani sen kiinni, en kutsu sitä luokseni vaan pysähdyn jolloin se tulee luokseni. Välillä minulla on hihna esillä koko lenkin aikana vaikka en välttämättä otakaan koiraa kiinni, välillä otan sen taskusta, laitan takaisin, otan taskusta jne.

Nykyään se selkeästi kiinnittää huomiota hihnaan. Usein kun se näkee, että otan sen taskusta se tulee minun luo, saa kehut ja luvan lähteä uudelleen. Olen ruvennut käyttämään vihjesanan ”hihnassa” kun laitan sen kiinni. Mielestäni Nokan olemuksesta huokuu se, että se nyt tietää mitä on tulossa. Hihnan kiristyessä liikaa kuuluu ”pprrrr” tarkoittaen, että kohta hihna ei enää joustakaan vaan meikäläinen pysähtyy jos pentu ei reagoi hidastamalla tai lähestymällä minua.

Viime viikkoina ollaan tehty useampi hyvän mielen ”hihnalenkkiä”. Se selkeästi tietää mikä on jutun idea. Harvemmin ja harvemmin pysähdytään vaan usein se hidastaa ja tulee sivulleni ennen kuin kuuluu ”pprrrr”. Ohitukset eivät ole ikinä ollut sen kummempi juttu tuon kanssa. Autojen kanssa sitä pitää tarkkailla. Kaverikoirien kanssa käveleminen on haasteellista ennen kuin pääsevät leikkimään. Silloin se on edelleen höyrykone. Juoksuleikkien jälkeen on sitten huomattavasti helpompaa. Kaukana olemme vielä siitä mitä toivon aikuiselta koiralta. Todellakin! Mutta ottaen huomioon miten vähän aikaa tuo on viettänyt hihnassa niin olen tyytyväinen. Varsinkin kun tämä on ollut asia, jossa olen välillä joutunut muistuttamaan itseäni hengittämästä rauhallisesti. Pitää muista, että Nokkis on kakara ja jos sitä ei ole opettanut niin eihän se voi osata.

Palatakseni eiliseen lenkkiin niin kävelimme noin 700 metriä hihnassa, jonka jälkeen se pääsi kirmaisemaan vapaana metsätiellä ja sitten taas 700 metriä hihnassa kotiin. Pihaan tultiin hymy huulilla. Jatkamme harjoittelua.