Teltassa Nokkiksen kanssa

Vietimme Nokan kanssa juhannuksen retkeillen. Telttailu sujui ongelmitta. Ekana iltana Nokkaeläin oli vähän ihmeissään kun teltan vetoketju suljettiin mutta se veti sikeät kylkiasennossa ennen kuin minä olin kömpinyt makuupussiin. Tokana iltana oli sama juttu. Aamuisin loikoiltiin hetken yhdessä ennen teltasta kömpimistä. Poluilla ei ollut ruuhkaa mutta aina välillä törmäsimme muihin retkeilijöihin. Nokka ei heistä välittänyt. Se kulki suurimman osan ajasta vapaana ja vaikka ihmisiä tuli vastaan ja silloin tällöin ehtivät suht lähelle niin Nokkis ei kertaakaan pyrkinyt heidän luo vaan palasi minun luo kytkettäväksi. Riippusillalle lähdettiin rohkeasti. Keskellä siltaa tuli pientä epäröintiä kun Nokkis katsoi alaspäin mutta hyvin päästiin toiselle puolelle. Toisena iltana me olimme ainoat sillä leiripaikalla mikä oli mukavaa koirien kannalta kun saivat oleskella vapaana ilman valjaita.

Nokka oli ekana jonossa, josta se sitten syöksyi kohti seuran muita nelijalkaisia.

Lauantaina kastuttiin kun sade yllätti 600 metriä ennen seuraavaa tulentekopaikkaa.

Onneksi sää selkeni ja koira kuivui ennen iltaa.

Tauoilla ladattiin akkuja.

Nokka oli retken virallinen haisuliini ja joutuikin tästä syystä uimaan useampaan otteeseen.

Nokkis kuitenkin lähti uimaan myös ihan oma-aloitteisesti.

Loppu häämöttää. Tässä odotetaan venelossia.

Vikana päivänä Nokkis löysi myös metsästä luun, jota se ylpeänä kantoi. Luu kuitenkin unohtui hetken päästä kun muut koirat eivät olleet moksiskaan.

Nokka veti sikeät kotimatkalla ja me molemmat nukuimme vielä pari tuntia kotiin tultuamme. Eilen illalla Nokkis puuhaili pihalla ja tänään aamulla käytiin tunnin metsälenkillä. Nyt illalla tein sitten Nokalle noin 650 metrisen jäljen kuudella kepillä. Tämä taisi olla eka jälki ilman nameja ja viides leirin jälkeen. Hyvin sujui. Nokkaeläin nosti 4 keppiä (1,4,5,6) itsenäisesti ja kaksi muuta kun en päästänyt sitä jatkamaan sen ohitettua niitä. Muuten en puuttunut mitenkään Nokan jäljestämiseen. Tarkkuutta kulmatyöskentelyssä pitää parantaa. Heinätöitten jälkeen saamme taas pari peltoa käyttöömme.

Jes!

Tyyppi ilmaisi äsken kepit jäljellä. :) Otin Virven neuvosta vaarin ja siirryin lelupalkkaukseen. Pari "keppiruutua" oli takana uudella systeemillä kun aamupäivällä suunnattiin kohti metsää tarkoituksena hakea valmiiksi uusia keppejä viikonlopuksi. Tallasin pienen ruudun johon laitoin kaksi keppiä. Ekan se löysi heti, toista ei ikinä. Minäkään en sitä löytänyt. Kotiin tullessamme tein sitten vauvajäljen joka meni talon ympäri. Yksi keppi oli noin puolessa välissä, toinen lopussa. Ekan kohdalla se nuuski, palkkaus, käy siihen-käsky pariksi sekunniksi, ja sitten jatkettiin. Toisen kepin se otti suuhun ja siitä heti palkka.

Nyt pakataan kamat autoon ja lähdetään kasvattajan järjestämälle leirille. Flyballia, tottista, vepeä, hakua, jälkeä ja sisarusten kanssa oleskelua luvassa täksi viikonlopuksi.

Estradilla Iso G ja Pikku Nokka

Mietin pennun ottamista monta, monta vuotta ja pitkään kyti ajatus siitä, että hyvä hetki olisi gradun kirjoittamisen yhteydessä. Moni kyseenalaisti tämän idean ei niinkään pennun vuoksi vaan olivat kai enemmän huolissaan gradun valmistumisesta. Ja myönnettäköön että gradun teko siirtyi pikkaisen eteenpäin odotellessa sitä oikeaa pentua. Palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen niin, että viime syyskuussa pieni Sota  muutti uuteen kotiinsa, graduprojekti alkoi kunnolla marraskuussa ja kaiken lisäksi olin muuttanut takaisin kotiin.

Ja ei, en ole katunut päivääkään. Nokka on ollut mikä mainioin gradukaveri joka ottaa lunkisti ja puuhaa omiaan kun minä istun koneen ääressä mutta heti kun se kuulee, että näyttö suljetaan niin se on valmiina puuhiin oli se sitten metsälenkki, temppuilu tai yhdessä loikominen lattialla. Nokka on tarjonnut loistavan syyn pitää tauon. Samalla olen saanut seurata läheltä pienen riiviön kasvua ja koska vanhempani asuvat naapurissa pitkät yli kuuden tunnin yksinolot voidaan laskea yhden käden sormilla.

Toiset tekevät töitä, toiset nukkuvat ja leikkivät.

Reilun kolmen viikon päästä on ekan version palautus ja samalla joudumme Nokan kanssa tottumaan uuteen päivärytmiin.

Back to basics

Otsikko on vähän harhaanjohtava koska perusjuttujahan olemme koko ajan tehneet. Emmehän ole kuin raapaisseet pintaa Näbbenin kanssa. Kuukauden tauko kaikesta teki kuitenkin sen, että nyt otetaan askel taaksepäin ja helpotetaan asioita. Iloitsin meidän perusasennosta ennen lomaa ja nyt viime perjantaina kun sitä tehtiin pari kertaa muistutukseksi oli melkein kuin emme olisi ikinä sitä tehneetkään. Perusasennon kanssa pitää nyt olla tarkkana, että se on oikeasti suorassa. Huomasin juuri ennen lähtöäni, että Nokkiksen takapuoli on välillä hieman selkäni takana, joten tarkkuutta peliin. Tein viisaasti kun valkkasin toko-päivälle uusia liikkeitä ja saatiinkiin hyvät neuvot niiden aloittamiselle. Tämän lisäksi saatiin neuvoja seuraamiseen jossa suurin murheenkryyni olen minä. Suunnitelmallisuus on nyt kaiken a ja o jotta edetään.

Vaikka olemmekin ottaneet takapakkia niin kasvattajan järjestämästä toko-päivästä jäi tosi hyvä mieli. Ottaen huomioon olosuhteet niin eka paikkamakuu rivissä sujui ihan ok. Halusin onnistuneen suorituksen joten helpotin huomattavasti, eli jäin ihan koiran eteen. On se kyllä jännää miten siinä tilanteessa fokus oli täysin koirassa ja miten kesti hetken tajuta että Sirke tarkoitti meitä kun puhui reunimmaisista. Hengailimme ekaa kertaa kentän laidalla eikä Nokkis reagoinut mitenkään kentällä juokseviin koiriin vaan lunkisti chillaili ja otti rapsutuksia vastaan. Meidän vuorojen aikana pistin Nokan makaamaan Sirken puhuessa ja tämä toimi erinomaisesti. Keskittyminen pysyi minussa eikä ihmiset tai muut koirat kentän laidalla siinä hetkessä kiinnostanut yhtään.

Lelut eivät vielä ole olleet kovin suuressa roolissa meidän treeneissä joten havahduin ruutua tehdessä siihen, että meidän pitää harjoitella lelun jättämistä paikkaan x. Vaikka tuo onkin röyhkeä otus joka ei epäröi yrittää varastaa lelua taskusta tai hanskaa kädestä niin tämä lienee muutaman kerran juttu. Koiran luonteesta kertonee myös sekin, että vaikka yhdellä kerralla kolisteli esteellä (lähetys liian läheltä?) niin uudestaan mentiin ihan samalla innolla ja intensiteetillä.

Kuva: Sanna Hyytiäinen

Kuva: Sanna Hyytiäinen

Kuva: Sanna Jääskeläinen

Kuva: Sanna Jääskeläinen

Kuva: Sanna Jääskeläinen

Kuva: Sanna Hyytiäinen



 

Maltti on valttia

Nokka oli osana kolmen koiran laumaa reilun kolmen viikon ajan. Sain itse seurata kolmikon yhteiseloa ja dynamiikkaa muutaman päivän ajan. Taas sain uusia näkökulmia tuon nelijalkaisen ajatusmaailmaan. Sillä oli tavallista enemmän energiaa ja tietyissä tilanteissa tämä näkyi erityisesti.

Lieventävänä asiana tässä voisi pitää sitä, että a) moni näistä asioista oli Nokalle uusia tilanteita esim meidän kimppalenkit hihnassa voi laskea yhden käden varaan, joten miten sitä voisi osata ja b) Nokalla oli myös hiukan ylimääräistä energiaa. Se on tottunut liikkumaan päivittäin vapaana ja nyt se oli ollut enemmän hihnassa. Ottaen huomioon meidän hihnakävelyn alkeellisen tason niin siinä ei hirveästi pääse toteuttamaan itseään. c) Kelpiepoika oli vain niiiin ihqu. Niillä synkkasi tosi hyvin ja olivat tosi söpöjä yhdessä.

Uutta oli halu vahtia ja omia ruokaa ja leluja. Meillähän on ollut hoitokoira luonamme parin kuukauden ajan eikä tällaista silloin ollut havaittavissa mutta nyt Nokka olisi saadessaan linnoittautunut puuhellan eteen (paikka jossa Nokkis ei ole ikinä aikaisemmin käynyt maaten) ruoka-aikaan. Kävi myös selväksi, että tyyppi tunnistaa omaa ruokakuppiansa kun minä puoliunessa maanantaina sekoitin niitä ja lähetin koirat syömään väärästä kupista. Syötyään omat ruoat (vauhti oli kova) Nokkis olisi ollut myös valmis käymään kelpiepojan kupilla. Tiistai-iltana pienen bc:n mieltä jumitti kahta lelua, jotka olivat keskellä lattiaa. Kaikki koirat oli pistetty omille paikoilleen ja kaverikoirat kävivätkin rauhallisesti nukkumaan. Tästä huolimatta Nokkis ei pystynyt unohtamaan leluja vaan huoli oli suuri ja tyyppi yrittikin moneen otteeseen hivuttautua huomaamattomasti lähemmäs leluja. Jo ennen minun työmatkaa olin päättänyt että käy siihen-käskyyn pureudutaan matkan jälkeen ja näin tehdäänkin. Lukuunottamatta tätä leluepisodia niin Nokkis kuitenkin malttoi olla paikoillaan kun vihelsin pelin poikki ja laitoin tyypit eri nurkkiin. Kevyt painileikki oli sallittua mutta jos meno yltyi niin erotuomari astui väliin. Kelpiepojalta on juoksurallit kielletty, joten ulkona ei oltu leikitty koko matkani aikana.

Toinen asia mikä lisättiin opetussuunnitelmaan on jokin käsky nätisti (lue hitaasti) kävelemiselle. Meillä on noin 10-metrinen L-muotoinen käytävä, jossa Nokka on saanut mennä vapaasti luvan saatuaan. Eli keittiönovesta ei lähdetä käytävään ilman lupaa eikä eteisestä kohti keittiötä. Tämä harvemmin johtaa mattojen oikomiseen sen ollessa yksin, mutta tässä seurassa lupa mennä aiheutti aikamoisen juoksurallin. Aloinkin sisääntullessamme tehdä niin että vapautin koirat yksitellen eteisestä keittiöön ja Nokan kanssa kuljettiin matka viimeisenä ja yhdessä niin että ralliin ei ollut mahdollisuutta.

Summa summarum: tämä oli oikein opettavainen kokemus ja tuli rutkasti ideoita siihen mihin kiinnittää huomiota seuraavan kerran kun nähdään kaverikoiria. Kaiken pohjallahan on näiden tilanteiden vähyys. Ja vaikka tästä nyt saakin sellaisen kuvan, että tyyppi on täysi höyryjuna ja sählääjä niin ei pidä täysin paikkansa. Tyyppi yllätti monesti kun riittää-käsky meni heti ekalla perille ja rauhoituttiin. Tosi antoisa kokemus ja kolmikko on kyllä tervetullut uudestaan. Kiitämme myös erinomaisesta hoitopaikasta! Oli tosi helppoa olla poissa kun tiesin, että tyyppi on hyvissä käsissä.

Odotan innolla kevättä ja kesää. Toivon minun ja Nokan taipaleelle hiukan enemmän jatkuvuutta ja pysyvyyttä koska tietyllä tavalla meidän alku on ollut erittäin pirstaleinen. Jonkinlainen poikkeustilanne on ollut päällä koko ajan pennun tulon jälkeen lukuunottamatta lyhyen ajan syksyllä. Tiistaina käytiin kuitenkin hammaslääkärillä ja toivottavasti hammasrumba oli nyt tässä. Nokan hampaista on tulossa oma blogikirjoitus kunhan vain saisin sen kirjoitettua.

Tyttö myös punnittiin tiistaina. Painoa oli se vajaa 15 kg ja hieman on takakorkea, eli etujaloissa on vielä vähän kasvun varaa.

Tämä kuva on otettu ennen minun matkaa. Palautin pentukopan ajatuksella, että siihen voisi kerätä lelut. Nokka tuumasi kuitenkin toisin. Neitiä ei haitannut vaikka kori välillä olikin täynnä leluja.

Alla olevat kuvat on otettu tämän päivän metsälenkiltä.

Tässä syy miksi silloinkin kun kaiken järjen mukaan ei tarvitsisi käydä suihkussa sisääntullessa me kuitenkin se tehdään.

Kaupunkilomalla

Olemme Nokan kanssa olleet kaupunkilomalla jo kaksi viikkoa ja reilu viikko olisi vielä jäljellä. Nokan lomatunnelmista voi lukea täällä.  Itsellä on tällä hetkellä niin paljon hommia täällä ettei rehellisesti sanottuna ole ollut aikaa miettiä tuota ihanaa nelijalkaista tai kaivata Suomeen. Huhut kuitenkin kertovat että tyyppi kokeilee rajojaan oikein urakalla. Itsepäisyys taitaa olla tämän loman kuuminta muotia. Taas kerran joudun ihmettelemään tuota otusta. Sanon nyt sitä samaa kuin mitä sanoin Nokan ollessa kasvattajan luona hoidossa, eli tunnistan kyllä pentuni jostain sieltä alta mutta Nokka taitaa tällä hetkellä vetää shown täydelle Wembley areenalle. :)

Kolmen viikon loman jälkeen meillä onkin sitten heti kotiin palattuamme luvassa kasvattajan järjestämä toko-päivä ja minun pitäisi päättää mitä me Nokan kanssa siellä oikein tehtäisi. Toko on kyllä niin kaukana ajatuksistani tällä hetkellä mutta eiköhän me jotain keksitä.

Villi ja vapaa

Teimme eilen uuden aluevaltauksen Näbbenin kanssa. Teimme hihnalenkin tiellämme. Meidän lenkit suuntautuvat yleensä peltojen kautta metsään. Parin viikon ajan saimme myös nauttia jäällä kävelemisestä. Tähän mennessä hihnaosuudet ovat olleet sitä, että olemme ylittäneet tien, jotta pääsisimme tien toisella puolella olevaan metsään. Hihnassa Nokka on ollut kaupunkireissuilla. Sen ollessa pieni pentu keskityimme olemiseen ja eri paikoissa hengailuun, ei niinkään kävelemiseen. Ja silloin kun käveltiin se sujui ilman vetämistä. Pitkässä liinassa se on välillä ollut meidän mentäessä ulos  kunnes olen varmistunut siitä ettei kissat ole lähimain eikä jäniksiä oleskele talon takana.
 

Vuoden alussa päätin kuitenkin, että nyt olisi hyvä aika ruveta opettamaan hihnassa kävelemisen. Ikää ja kokoa oli tullut reippaasti lisää ja sitä myötä myös vauhtia. Aloitettiin tammikuun puolessa välissä. Viikon verran ehdimme harjoitella ja sitten tuli pakkaset. En kokenut, että asialla olisi niin polttava kiire, että sormia pitäisi uhrata joten aloitettiin hihnaprojekti uudelleen helmikuussa sään lauhtuessa.

Hihnaprojekti on meille tarkoittanut sitä, että ulkoilun yhteydessä Nokka kulkee lyhyen matkan hihnassa. Yleensä pellolla tai metsässä missä on avointa. Alussa tein tämän ihan pihallakin. Yleensä ollaan tehty tämä lenkin loppupuolella. Olen tietoisesti pyrkinyt olla luomatta rutiineja, eli otan sen hihnaan eri paikoissa, kuljetaan eri matkoja ja päästän sen irti eri kohdissa. Ottaessani sen kiinni, en kutsu sitä luokseni vaan pysähdyn jolloin se tulee luokseni. Välillä minulla on hihna esillä koko lenkin aikana vaikka en välttämättä otakaan koiraa kiinni, välillä otan sen taskusta, laitan takaisin, otan taskusta jne.

Nykyään se selkeästi kiinnittää huomiota hihnaan. Usein kun se näkee, että otan sen taskusta se tulee minun luo, saa kehut ja luvan lähteä uudelleen. Olen ruvennut käyttämään vihjesanan ”hihnassa” kun laitan sen kiinni. Mielestäni Nokan olemuksesta huokuu se, että se nyt tietää mitä on tulossa. Hihnan kiristyessä liikaa kuuluu ”pprrrr” tarkoittaen, että kohta hihna ei enää joustakaan vaan meikäläinen pysähtyy jos pentu ei reagoi hidastamalla tai lähestymällä minua.

Viime viikkoina ollaan tehty useampi hyvän mielen ”hihnalenkkiä”. Se selkeästi tietää mikä on jutun idea. Harvemmin ja harvemmin pysähdytään vaan usein se hidastaa ja tulee sivulleni ennen kuin kuuluu ”pprrrr”. Ohitukset eivät ole ikinä ollut sen kummempi juttu tuon kanssa. Autojen kanssa sitä pitää tarkkailla. Kaverikoirien kanssa käveleminen on haasteellista ennen kuin pääsevät leikkimään. Silloin se on edelleen höyrykone. Juoksuleikkien jälkeen on sitten huomattavasti helpompaa. Kaukana olemme vielä siitä mitä toivon aikuiselta koiralta. Todellakin! Mutta ottaen huomioon miten vähän aikaa tuo on viettänyt hihnassa niin olen tyytyväinen. Varsinkin kun tämä on ollut asia, jossa olen välillä joutunut muistuttamaan itseäni hengittämästä rauhallisesti. Pitää muista, että Nokkis on kakara ja jos sitä ei ole opettanut niin eihän se voi osata.

Palatakseni eiliseen lenkkiin niin kävelimme noin 700 metriä hihnassa, jonka jälkeen se pääsi kirmaisemaan vapaana metsätiellä ja sitten taas 700 metriä hihnassa kotiin. Pihaan tultiin hymy huulilla. Jatkamme harjoittelua.