Vain elämää

Ei sen enempää. Täällä olemme palanneet arkeen. Nokkis vietti helmi-maaliskuussa kolmisen viikkoa pääkaupungissa sillä aikaa kun minä petrasin haastattelutaitojani Andeilla. Taas sain palautetta siitä, että Nokkis kokeilee rajojaan uuden ihmisen kanssa kun se vietti yhden viikonlopun uudessa kodissa kahden bc:n kanssa, joista toinen oli pentu. Tämä oli varmasti hieno kokemus Nokkaeläimelle. Iso kiitos hoitajille! Jännää huomata ettei Nokkis yleistä oppimansa uusiin paikkoihin tai taitaa pikemminkin olla kyse uusista ihmisistä. Tekee myös hyvää itsetunnolle kun kysytään perään, että miten tämä koira on koulutettu. :) Tosiasiahan on se, että Nokkis on tiivisti minun koira siinä mielessä, että minun kanssa se elää ja tekee. Ei kukaan muu sitä kouluta. Varmasti Nokkaeläin tekisi myös toisen ihmisen kanssa, jos siihen olisi tilaisuus.

Elettiin hiljaiseloa ensimmäisten viikkojen aikana kotitulon jälkeen kun Nokkis pärski ekan kerran lentokentällä ollessa minua vastassa ja seuraavana päivänä kävi selväksi, että kennelyskähän se oli. Nyt olemme kuitenkin aktivoituneet ja palanneet normirytmiin. Viime sunnuntaina tehtiin vuoden eka jälki. Se ei ollut kovin pitkä mutta kaikki kolme keppiä nousi kyllä. Keppien nostaminen ja tuominen minulle hyvällä vauhdilla ja motivaatiolla pitää kyllä vielä työstää. Tänään tallasin esineruudun. Tai kaistaleen, johon pistin kolme esinettä. Yksi takaosassa, toinen keskiosassa ja vika etuosassa. Nostamisjärjestys oli päinvastainen, eli takimmainen nousi viimeiseksi. Nokkis selkeästi jäljesti ja sen takia saikin työskennellä löytääkseen esineet. Hyvä koiran työskentelyssä on motivaatio, eli Nokka etsii itsenäisesti ilman uudellenlähettämistä jne ja palautus. Eli, se tulee suorinta tietä minun luo hyvällä vauhdilla. Eteentuloa harjoitellaan vielä erikseen, eli sitä ei olla liitetty vielä noutoon.

Esineruudun jälkeen tehtiin viereisellä pellolla ruutua, perusasentoa, sivuaskelia ja käännöksiä ja loppuun luoksetulo. Noutokapulat oli tuttuun tapaan ripoteltu pitkin "kenttää". Nokkis on hyvin oppinut olla välittämättä niistä ja hakeutuu itsenäisesti perusasentoon kun otan asennon. Ruutua olen päättänyt yrittää opettaa sheippaamalla ja sama juttu seuraamisen kanssa. Seuraamista ei olla siis vielä opetettu kunnolla. Muuta kuin pari säälittävää imutusyritystä ennen jotain koulutuskertaa. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että a) minä en tykkää imuttamisesta ja B) syy tähän on muun muassa se, että Nokkis ei silloin kesity tekemiseen vaan sen ajatus on namikädessä. Tässä on nyt yhä vankemmin talven aikana iskostunut mieleen kuuluisa klisee siitä, että se ei ole se päämäärä vaan yhdessä kuljettu tie. Sain jo kommentin, että ruudun opettaminen sheippaamalla tulee viemään ikuisuuden. Voi hyvinkin olla näin mutta ei se haittaa. Katsotaan mihin asti pääsemme ja jos ei toimi ja jäädään jumiin niin sitten mietitään taas jotain muuta.

Freaky Fridayt

Herätys seitsemältä. Lyhyt lenkki. Aamupala. Kolmen repun pakkaaminen - kaksi minulle, yksi Nokalle. Lähtö kotoa vähän kasin jälkeen. Auto parkkiin. Nokkis joko hoitoon tai parin tunnin nokoset autossa riippuen kelistä. Bussilla semmaan, fiksujen kommenttien tuottaminen, lounaalle ja bussilla hakemaan nelijalkaisen. Vaatteiden vaihto ja reilun tunnin kävely kaverin luo kylään. Matkan varrella Nokkis saa olla sekä vapaana että hihnassa. Törmätään hevoseen, hiihtäjään, bussipysäkin pesijään, citykaniin, remmirähjääjään jne. Perillä juon teetä ja Nokkis syö luun. Palataan autolle kävellen mutta eri reittiä pitkin. Syön eväät, Nokkis juo vettä. Autolla hallille. Lämppälenkki. Koira autoon. Häkki pystyyn hallissa. Koira mukaan halliin. Puolentoista tunnin treenit. Jäähdyttelylenkki. Kaverin autoon. Iltapala. Leikkimistä. Rentoa oleskelua. Lyhyt kävelymatka takaisin omalle autolle. Pimeä moottoritie. Kamppeet sisään, hampaiden pesu ja sänkyyn. Kello on 02:30.

Suurin piirtein tällaiset ovat meidän perjantait olleet sitten viime syksyn kun kävimme aksaseuran testeissä, jossa arvioitiin löytyisikö meille paikka sen alkeiskurssilta. Ottaen huomioon testissä käydyt asiat (halu leikkiä, kontakti ohjaajan, irtoaminen kuolleelle lelulle, paikallaolo, oleskelu kentän vieressä toisen koiran suorittaessa rataa), niin ei tullut suurena yllätyksenä, että meille avautui paikka. Alkeiskurssi kesti loppusyksyn ja sen myötä meille tarjoutui tilaisuus hakea seuran jäseneksi ja jatkaa samassa ryhmässä myös nyt keväällä.

Koska minulla on ollut semma heti aamusta olemme olleet liikkeellä koko päivän. Usein ollaan käyty kylässä vielä treenienkin jälkeen. Nämä perjantait ovat tuoneet mukanaan hyviä kokemuksia peltojen kasvatille. Esim. Helsingin keskusta ruuhka-aikana, hengailu juna-asemalla, matkustaminen ruuhkabussissa (mun ajattelemattomuutta), Kampin läpi käveleminen, vapaana oleminen uusissa paikoissa, keskittyminen minuun koirapuiston vieressä, koirien kohtaaminen, oleskeleminen koiraystävällisessä kirjastossa jne.

Joissain tilanteessa, kuten Helsingin keskustan ihmisvilinässä loppuiltapäivästä ihmisten päästessä töistä tai Kampin ostoskeskuksessa, Nokkis on kuin Tokioon heitetty helsinkiläinen. Ei ole arka tai pelokas mutta ympärillä on niin paljon virikettä mihin ei ole tottunut, ettei ole ihme jos pää on vähän pyörällään. Joka ikinen perjantai olen miettinyt, että on tuo kyllä aika helppo kaveri. Ihan sama minne olen sen mukaan ottanut, niin tyyppi on ollut ihan cool. Ruuhkabussissa kun pistin sen penkin alle makaamaan, tyyppi ainoastaan viihdytti takana olevia kanssamatkustajia työntämällä pään esiin sieltä ihan kuin sanoakseen (anteeksi inhimillistäminen) Moi, mä olen Nokka. Keitäs te olette?

Yleisön pyynnöstä

Tai oikeasti kasvattajan pyynnöstä johtuen minulla oli tänään vakava aikomus ottaa kamera mukaan lenkille. Ja otinkin mutta olisi myös kannattanut katsoa, että siinä oli akkua jäljellä. Muutaman surkean kuvan ehdin kuitenkin ottaa ennen kuin se sammui lopullisesti.

Kun ulkona on noin hieno aurinkoinen talvipäivä niin sinne on aivan pakko päästä. Ajattelin ensin, että menisimme ihan kävelylenkille mutta loppujen lopuksi päätin kuitenkin ottaa kelkan mukaan. Nokalla oli täysi lepopäivä sunnuntaina ja eilen liikuttiin ihan kävellen. Mentiin metsätielle, eli Nokkis sai olla suurimman osan ajasta vapaana ja piipahdettiin myös hetken metsään moikkaamaan metsähommissa ollutta veljeäni. Nokan kanssa kun liikkuu metsässä niin sieltä aina löytyy jotain hauskaa. Tänään satuttiin jonkun metsäeläimen viimeiselle hengähdyspaikalle.

Tehtiin muutama pitkä eteenpäinlähetys tien suoralla (oma piha ei riitä näihin), jonka jälkeen lelu jäi Nokkikselle. Minulla on ollut alusta asti tapana, että lenkillä jos jostain tulee lelupalkka niin leikitään hetken yhdessä, sitten sanon loppusanat, joista Nokkis tietää ettei enää kannata tulla minun luo tyrkyttämään lelua mutta tämän jälkeen se saa vielä ihan rauhassa itsekseen juosta ja leikkiä. Lelun otan pois siinä vaiheessa kun Nokkis on käynyt maaten ja "syönyt" lelun tai tiputtaa sen ja unohtaa sen kun on niin paljon muuta kiinnostavaa ympärillä. Näin teen myös treenatessa. Vaikka itse treeneissä minä päätän mistä saa lelupalkan ja milloin se tulee + että milloin lelu palautetaan ja tehdään seuraavaa juttua niin treenien päättyessä Nokka saa pitää lelun. Nyt kun pihalla on pari isoa lumikinosta niin yleensä se menee niiden huipulle, kaivaa kuopan ja käy maaten ja pureskelee lelua. Kun minä olen kerännyt kaikki kamppeet Nokkis itse kantaa lelun sisään ja pudottaa sen joko eteiseen tai saunaan kuivumaan. Koen, että tällä tavalla Nokkis on tyytyväisempi ja rauhallisemmassa mielentilassa leikkihetken päätyttyä.

Nyt talvella tämä tapa aiheuttaa sen, että lelu välillä unohtuu Nokalta ja se saa tovinkin etsiä sitä ennen kuin löytää sen jostain lumikinoksesta.

Ja taas etsitään!

Vaikka metsätiellä olikin aika raskas keli niin päästiin kuitenkin eteenpäin. Nokkis menee edeltä.

Näin kuljetaan silloin kun ollaan hihnasssa. En ole vielä oikein päättänyt haluanko, että koira kulkee kelkan vieressä vai edessä kun ei kuitenkaan ole mistään vetohommista kyse.

Yleinen sanonta on, että bc:tä ei väsytetä liikunnalla. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä aivotyöskentelyn tärkeydestä. Näin tyytyväisesti tämä yksi bc kävi kuitenkin nukkumaan meidän kahden tunnin retken jälkeen. Taas kerran kannatan itse kultaista keskitietä.

Vauhdin hurmaa

Meidän tie on ollut loistavassa potkukelkkakunnossa jo melkein viikon. Joka aamu herään ja tarkistan ovatko käyneet hiekottamassa ja arpoan uskallanko jättää lenkin illaksi sillä riskillä, että ne päivän aikana sen tekevät. Tähän mennessä riskinotto on kannattanut. Kaveri toivotti onnea kun viime syksynä mietin ääneen, että pitäisi totutella Nokkaa liikkumaan pyörän vieressä. Tarkoituksena ei silloin ollut juoksuttaa koiraa liinassa pyörän vieressä vaan vain totutella se siihen, että minä liikun pyörällä. Nokkis sai olla vapaana ja hyvin se sujui.

Potkukelkan kanssa olemme menneet sekä niin, että Nokkis on saanut juosta vapaana tai se on ollut kiinni. Sen ollessa kiinni tavoitteena on ollut se, että tyyppi ravaa kelkan vauhdin mukaan, ei se että se vetää. Ihan kevyttä ravivauhtia ollaan menty. Ja löysällä hihnalla siis mennään. Ihan sen takia, että Nokalla ei ole kunnon vetovaljaat enkä ole muutenkaan päättänyt onko vetojutut minun juttu. Esim. voi hyvin olla, että käydään juoksulenkeille ilman, että vetohommat ikinä tulee siihen mukaan.

Potkukelkkailu on sujunut oikein hyvin. Perusliikkuminen siis. Me ei vielä harrasteta mitään hienouksia kuten käskyt käännöksille jne. Silloin kun Nokkis on kiinni, se kulkee määrätietoisesti ja hyvällä draivilla eteenpäin eikä esim yritäkään jäädä haistelemaan. Alamäissä päästään sen vapaaksi ja vähän riippuen lenkin pituudesta niin se saattaa kulkea vapaana myös osan reitistä. Tämä on yksi syy miksi käydään myöhään illalla. Toinen syy on ihan se, että on ihan huikea tunne iltaisin/öisin kun tähdet ja kuu loistavat taivaalla ja on ihan rauhallista ympärillä. Eikä otsalamppua tarvita. Sielu lepää.

Metsälenkeillä ei olla nyt hirveästi käyty koska siellä on niin paljon sitä lunta, että Nokkis melkein hukkuu sinne.

Taitaa olla sisaruksilla samat harrastukset.

Terveydeksi

Minä en ole ikinä osannut nimetä lemmikkieläimiä ennen kuin ovat kotiutuneet. Näin kävi myös Nokan kanssa. Saatoin välillä lukea kirjaa tai katsoa telkkaria ja miettiä, että hei tuo voisi olla hyvä nimi koiralle. Ja seuraavana päivänä olin jo unohtanut ne. Nokkis kotiutui myöhään yhtenä sunnuntai-iltana ja taisi olla seuraavana tiistaina tai keskiviikkona kun ensimmäisen kerran maistelin Näbben-nimeä kielelläni. Siihen asti se oli vain pentu. Nimi ei vakuuttanut mutta loppuviikosta se oli edelleen Näbben koska se nyt vain oli. Nykyään rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Inspiraatio nimen takana oli tietysti pennun pitkä kuono. Nokalla on ollut purentavika ihan pienestä pennusta asti. Sen yläleuka on pitempi kuin alaleuka (noin 2,5 cm). Sekä eläinlääkärin että rotua tuntevien mielestä Nokan yläleuka on ehkä hiukan tavallista pidempi ja alaleuka sitten taas tavallista lyhyempi.

Heti Nokan tullessa minulle oli selvä, että ainakin yksi maitokulmahampaista joudutaan poistamaan ja näin tehtiinkiin. Toimenpide sujui ongelmitta. Sitten vain odoteltiin, että pysyvät hampaat ilmestyisivät. Heti kun ne näkyivät mentiin uudestaan eläinlääkärille. Loppujen lopuksi päädyttiin Veikkolaan. Käytiin ensin tarkistuskäynnillä joulukuun alussa. Eläinlääkäri suositteli molempien yläkulmureiden poistamista. Hän epäili ettei oikominen hyödyttäisi meitä johtuen hampaiden asennosta ja yläkulmureiden pulskuudesta. Vaihtoehdoksi jäi joko ala- tai yläkulmureiden poistaminen (en nyt näin suoralta kädeltä muista miksi pulpa-amputaatiota ei suositeltu). Eläinlääkäri suositteli jälkimmäistä sen takia, että se on vähemmän traumaattinen toimenpide. Leukamurtuman riski on huomattavasti pienempi ja koiran suunkäytön kannalta alakulmurit ovat tärkeämmät.

Siitä lähtien kun pysyvät hampaat alkoivat näkyä olin kotona itse painanut niitä ulospäin päivittäin. Tätä minä lopetin tarkistuskäynnin jälkeen koska ellin mukaan siitä ei Nokan tapauksessa ole hyötyä. Pallon pitämistä suussa jatkettiin kuitenkin ellin kehotuksesta. Tutkimusten mukaan sitä pitäisi tehdä 3 x 15 minuuttia päivässä. Me teimme 3 x 20 tai 4 x 15. Toisin sanoen noin kuukauden ajan "leikittiin" pallolla tunnin päivässä ja olin nostanut muut lelut pois lattialta. Nokan suuta piti myös desinfioida kerran päivässä koska alakulmureiden kasvaessa ne osuivat kitalakeen ja tekivät sinne pienet reiät, mikä varmasti satttui.

Saimme ajan jouluaaton aatoksi. Olimme siellä yhdeksältä aamulla ja muistaakseni lähdettiin vähän yhden jälkeen ajelemaan kotiin. Sillä aikaa kun Nokkis makasi leikkauspöydällä minä naputtelin gradua, join teetä ja söin mandariinejä. Taas kerran toimenpide ei olisi voinut sujua paremmin. Tämä näkemys vahvistettiin sekä kontrollikäynnillä tammikuun alussa että vikalla käynnillä huhtikuussa. Leikkauksen yhteydessä alakulmureihin tehtiin pidennykset ja tästä seurasi se, että Nokkiksella oli täysi pureskelu- ja vetämiskielto reilut kolme kuukautta. Eli ei mitään vetoleikkejä, kovia nameja, käpyjen tai keppien kantamista metsässä puhumattakaan luista koko alkuvuonna.

Huhtikuun alussa käytiin siis vikan kerran ellillä tämän asian tiimoilta. Jos mukaan lasketaan kaikki hampaisiin liittyvät hoidot niin loppulaskuksi tulee noin 2000 euroa. Tämän jälkeen yläpurenta ei ole haitannut meidän arkielämää. Se on ollut alusta asti sanomattakin selvää ettei Nokkikselle ikinä teetetä pentuja.

Kuvautin Nokkiksen lonkat, kyynärät, selän ja olat ennen joulua eikä siellä näkynyt mitään kummallista. Toisin sanoen, terve harrastuskoira minulla.

Iholla

Vuosi sitten syksyllä kun Nokkis kotiutui käytiin öisin pissalla ensimmäisen kuukauden aikana. Tästä seurasi se, että nukuttiin päikkärit päivällä. Usein lattialla ja usein niin, että alkuinnostuken jälkeen pentu rauhoittui nukkumaan kosketusetäisyyden päähän. Useimmiten Nokkis siirtyi kuitenkin hetken päästä nukkumaan esim oman koppaan. Välillä otin peiton ja tyynyt sängystä ja nukuttiin ihan yöunetkin lattialla. Toisin sanoen vuosi sitten syksyllä Nokkis tuli lähelle omasta halustaan mutta muistikuvieni mukaan se ei pysynyt siinä kovin kauan.

Tämä kaikki muuttui viime kesänä. Pakenin öisin heinäkuun helteet viileämpään verantaan. Kyyhäsin itselleni patjan terrassituolien patjoista ja siinä nukuttiin reilun kuukauden. Päätin, että Nokkis nukkukoon missä haluaa. Ensimmäisinä päivinä tyyppi kierteli patjat ja aamulla herätessäni se nukkui joko jalkojeni tai pääni vieressä, mutta patjojen ulkopuolella. Pikkuhiljaa, patjojen rajat alkoivat hämärtyä ja nelijalkainen hiipi yhä lähemmäs kunnes se oli minun kainalossa. Nykyään tyyppi tunkee lähelle aina kun siihen on mahdollisuus. Jos vuosi sitten se tuli säkkituolin viereen nukkumaan kun istuskelin siinä niin nykyään se kuvittelee mahtuvansa syliin ja jäävänsä siihen nukkumaan.

It's the little things

Kävimme marraskuun loppupuolella Vapun jatkokurssilla. Pitkän flunssan takia en rakentanutkaan aksaesteitä loman aikana syyskuussa joten olemme harjoitelleet hyppytekniikkaa ainoastaan aksatunneilla (muuten meillä ei ole kätevää pääsyä hallille), eikä itsenäisinä treenikertoina niin kuin oli tarkoitus. Tästä syystä mietinkin vielä päivää ennen kurssia, että oliko hyvä idea mennä niin nopeasti jatkokurssille ja mitäköhän Vappu mahtaa sanoa. Vappu kun sanoo asiat niin kuin hän ne näkee. Tässä Vapun huomiot siltä kerralta.

Heti lauantaina lämppäkierroksen jälkeen (perussarja) Vappu sanoi, että Nokan kehonhallinta on selkeästi parantunut. Selkä pyöristyy huomattavasti paremmin. Olemme tehneet fysiikkaa koko syksyn säännöllisesti (2-4 kertaa viikossa) mutta ei järjestelmällisesti. Eli, suunnitelmallisuutta pitää saada lisää, jotta Nokkis kehittyy myös jatkossa. Mitä ollaan sitten tehty? Ravilenkkejä iltaisin, peruuttelua, takapään käyttöä (muun muassa 2 on 2 off), tikapuut, naminheittely mahan alle (vatsalihakset), punnerruksia, tasapainoilua eri alustoilla, jalkojen nostelua jne.

Nokkis näkee ja lukee esteet hyvin ja on tarkka kaveri. Silloin kun se tekee maltilla ja keskittyy niin se tekee hyvin. Haaste on malttamattomuus ja kiire, jolloin tekniikka kärsii. Vapun neuvosta syötin sille nameja aina lähdössä. Toisena päivänä tehtiin muun muassa umpiestettä. Siinä Vappu kehottaa ohjaajaa menemään esteen toiselle puolelle ja pitämään lelun nenän kohdalla. Kun ohjaaja pudottaa lelun, hän samalla siirtää katseensa alaspäin (ei saa missään nimessä katsoa koiraa) ja vapauttaa koiran tulemaan hypyn yli, jolloin koira periaatteessa syöksyy ohjaajan jalkoihin. Tämä ei kuitenkaan sopinut Nokalle koska se kuumui liikaa, jolloin hyppytekniikka oli kauhea. Eli neuvoksi sain pistää lelun maahan ja itse seistä sen takana vähän matkan päässä, pitää katse koiran laskeutumispaikassa ja vapauttaa koiran.Yleisestikin Nokan kanssa kannattaa tehdä kuuntelutreeniä (esim umpiesteellä takapalkka ja vapautus sinne eikä esteen yli) ja sillä myös haastaa koiran keskittymään.

Kotiläksyksi saatiin tehdä perussarja niin, että Nokkis pitää jotain suussaan. Sen ei tarvitse olla noutokapula vaan voi olla ihan patukkalelu. Olisi hyvä jos koira myös ravaisi ja laukkaisi pitäessään jotain suussa. Voi tehdä ihan mäkitreeniä. Pitotreeniä. Korkeuksia meidän kantsii treenata ensin set pointilla ja sitten siirtyä varsinaiseen korkeuden arviointiin. Etäisyyden arviointia saadaan nyt myös tehdä. Ja sitten vielä umpiesteellä harjoittelu.

Vapun viikonlopusta jäi hyvä fiilis. Tästä hyvästä fiiliksestä ei näkynyt jälkeäkään eilen klo 11. Olimme Oilin toko-koulutuksessa ja olin ajattelemattomuuttani ja sääolosuihteiden pakosta tuonut paikalle pienen hirviön. Minulla oli tällä viikolla kolme pitkää päivää (12 tuntia, Nokkis ei kuitenkaan joudu olemaan tällaiset päivät yksin vaan pääsee mun vanhempien luo hoitoon) mikä on erittäin poikkeuksellista ja muutenkin ei päästy kertaakaan valoisaan aikaan lenkille. Ja koska vältän kohtaamista rusakoiden kanssa niin tämä tarkoitti sitä, että Nokkiksen tämän viikon lenkit olivat hihnalenkkejä. Nokkis ei tällaisesta kotiolosuhteissa hypi seinälle vaan kestää sen kyllä hyvin mutta kuten sain eilen todeta niin treenikentälle sitä ei kannata viedä. Ja kun meidän lähtö eilen aamulla viivästyi sähkökatkoksen takia ja matkaan meni pidempään lumen takia niin en kerennyt lenkittää sitä hallilla niin kuin olin suunnitellut. Jatkossa voisi vähän vilkaista mitä on luvassa säärintamalla. :) Ekassa setissä se oli ihan possu. Tokassa se oli jo parempi ja kun tehtiin ryhmäliikkeet päivän päätteeksi tyyppi oli jo suht normaali.

Oilista olen kuullut pelkästään hyviä juttuja ja tykkäsin kyllä itsekin. Oili antaa suoraa palautetta mistä tykkään eikä selittelyille ole sijaa. Tokassa setissä Oili sanoi, että nyt Nokkis on oikein kiva ja pätevän harrastuskaverin olen saanut. Koirasta ei tule olemaan kiinni Oilin mukaan. Ja sitä mieltä olen itsekin ollut aika alusta asti.

Tänään Nokkis on saanut purkaa energiavarastoaan sitten kunnolla. Pakkasin eväät reppuun aamulla ja mentiin metsälenkille. Metsässä viihdyttiinkin 5 tuntia jonka jälkeen rakennettiin vielä lumiukko veljenlasten kanssa. Metsässä huomasin usein ajattelevani Oilin kommenttia siitä, että vaikka "menestyminen" ei ole koirasta kiinni meidän tapauksessa niin Nokkis on kuitenkin suht vaikea tapaus koska pitää koko ajan tasapainoilla vireen kanssa ja olla tarkkana ettei kiehu yli. Tämä varmasti jää muhimaan pääkopassa tovin.

Kuva: Sanna Jääskeläinen

Kuva: Sanna Jääskeläinen