Pentueskari

Eilen meillä alkoi pentueskari, johon olin ilmoittanut Näbbenin. Pentueskariin mentiin ihan sen takia, että täällä missä asumme niin ei oikein sattumalta törmää koirakavereihin eikä lähipiirissä ole kovin montaa pentuystävällistä aikuista koirakaveria, puhumattakaan nuorista. Tarjonta ei ole päätähuimaava Porvoossa, mutta tämä kyseinen kuulosti ihan hyvältä. Erityisesti tykkäsin siitä, ettei pennut heti pääse leikkimään vaan ensin rauhoitutaan. Treffit järjestettiin eläinlääkäriasemalla.

Näbben tuli oikein reippaasti omin jaloin sisään. Painoa oli noin 5 kiloa. Rauhallisesti odotti kunnes päästiin tilaan, jossa treffit pidettiin. Tällä kerralla koirakoita oli 4. Me, viiskuinen chihauhau, reilu kolmekuinen bichon havanais ja nelikuinen paimenkoira (en nyt muista rotua), eli Näbben oli porukan vauva. Keskittyi minuun loistavasti ja makasi rauhallisena lattialla. Vähän vilkaisi muita koiria, mutta ei tuntenut tarvetta käydä moikkaamassa eikä olisi saanutkaan. Kun koirat pääsivät vapaaksi, Näbben jäi viereeni istumaan. Paimenkoira tuli heti moikkaamaan mutta Näbben teki väistöliikkeitä. Paimenkoira oli erittäin reipas ja olisi lähtenyt heti leikkimään, mutta tällä kerralla leikki ei vielä oikein lähtenyt käyntiin. Noustuani lattialta Näbbenkin lähti tutkimaan tilaa eikä enää sen jälkeen pyörinyt jaloissani, mutta paimenkoiran tullessa pyytämään leikkimään, pikkuinen saattoi livahtaa kaapin alle.  Loppua kohti jo otettiin suotuisammin vastaan paimenkoiran lähentelyitä, mutta eivät vielä kunnolla leikkineet. Näbbeniä kiinnosti vuorostaan bichonia, joka haki turvaa omistajiensa jaloista. Näbben jopa esitteli pieniä dominointieleitä Toffe-bichonia kohtaan. Chihauhau oli suurimman osan ajasta sohvan alla piilossa.

Pentu jäi leikkituulelle ja tultuamme kotiin yritti yllyttää hoitokoiraa leikkimään. Sain kunnon naurut kun pikkuisella oli aikaisemmin saatu luu suussa (luun syöntikielto loppui tänään) ja härnäsi hoitokoiraa, joka oli syönyt omansa aikoja sitten. Hyppäsi, haukkui ja leikki luulla kunnes se tippui suusta ja hoitokoira otti sen ja söi. Vähän oli pikkuisella hölmö ilme.

Iltahepuli

Maanantaina koettiin ensimmäinen oikea iltahepuli. Tyyppi juoksi kuin hullu toisessa huoneessa hoitokoiran ihmetellessä että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Keskeytin pikkuista kun mielestäni meni yli, käytiin pissalla jotta ei tulisi sisään ja kymmenen minuuttia myöhemmin juoksu oli taas täydessä vauhdissa. Tällä kerralla päätin viedä rauhoittumisen loppuun asti. Minulla ei ole seinällä kelloa, joten en tiedä kauanko siihen meni, mutta onnistui täydellisesti. Sylistäni kun pääsi, pentu jaksoi kävellä metrin, jonka jälkeen heittäytyi kyljelleen ja 15 sekunnin kuluttua silmäluomet olivat painuneet alas.

Eilen käytiin sitten hakemassa kaverini, joka oli tulossa meille yöksi, Porvoosta. Syötiin lounasta terrassilla. Pikkuinen oli tyylilleen uskollinen, eli vähän aikaa haisteli ja kiersi ja sitten asettui paikoilleen. Käveltiin myös vähän vanhassa kaupungissa, ei kuitenkaan kovin kauan koska oli tuttu paikka kaverilleni. Vaikka Näbben ei näyttänyt merkkejä väsymyksestä, kannoin häntä kuitenkin aina välillä. Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä kahvilla. Tultuamme kotiin suunnistimme kohti sienimetsää. Tällä kerralla hoitokoira pääsi mukaan, pikkuisen jäädessä kotiin lepäämään. Näbben taipuu huonosti japanilaisen suussa, joten pennun uudeksi lempinimeksi muodostui nokka. Eilisen jälkeen pennusta on nyt enemmän kuvia kuin mitä minä olen ottanut yhteensä näiden parin viikon aikana.

 T

Näin me kahvilan terrassilla.

Ruokailu

Näbben on ensimmäisestä päivästä lähtien syönyt hyvällä ruokahalulla kupin aina tyhjäksi. Sen jälkeen kun lopetin tulehduskipulääkkeen antamista, niin myös suolisto on lähtenyt toimimaan hyvin, eli olemme voineet pikkuhiljaa kokonaan palata omaan ruokaan. Tämän myötä myös massaa on tullut lisää, mutta sitä saisi tulla vielä pikkaisen enemmän. Tähän asti Näbben on saanut ruokaa neljästi päivässä ja samaa jatkuu vielä ensi viikolla. Sen jälkeen siirrymme kolmeen kertaan.

Ensimmäisinä päivinä Näbben saattoi pitää vähän ääntä huomatessaan, että ruoka olisi tulossa. Kyseessä oli muutamasta sekunnista. Ruoka ei kuitenkaan ikinä tule heti. Vaikkakin on jo omassa ruoka-astiassa valmiina. Joskus menee viisi minuuttia, joskus puoli tuntia tai enemmän. Riippuu miten minä muistan. Tämän ajan Näbben odottaa rauhallisesti, useimmiten menee takaisin nukkumaan.

Kesti melkein viikon ennen kuin tyyppi löysi tämän tyynyn keittiöstä.

Ruoka ei myöskään ikinä ole ilmaista. Pitää vähintään istua nätisti ja ottaa kontaktia. Tässä Näbben on mestari. Mikään ei häntä hätkähdytä. Eilenkin oli häntä vesiastiassa. Siellä se heilui puolelta toiseen ja pentu tiukasti napitti silmään, että josko saisi. Usein tehdään myös joku lyhyt harjoitus, jonka jälkeen ruoka tulee loppupalkaksi. Tai sitten sitä etsitään.

Heti tämän jälkeen syötiin ensimmäiset mustikat.

Yhtä paljon kuin menee pikkuisen omaa ruokaa, kuluu myös sammalta, multaa, hiekkaa ja käpyjä. Puhumattakaan kanin heinästä. Heinän antaminen kanille onkin yksi Näbbenin lempihommista. Välillä kun jaksaa olla rauhallinen ja ymmärtää että heinä on Ralfille, eikä itselle niin pääsee mukaan. Toisinaan taas joutuu portin toiselle puolelle katsojan rooliin.

Näin käy jos välillä istahtaa.

Ensimmäinen viikko

Elämä pienen pennun kanssa ei ole ikinä tylsää, mutta Näbben on sopeutunut mallikkaasti uuteen kotiinsa. Ensimmäisen viikon aikana ollaan kirmailtu pelloilla, opeteltu koirakieltä hoitokoiran avustuksella, pienenemässä määrin revitty lahkeista, oltu kuonotusten talon kissojen ja hoitokanin kanssa ja otettu nokoset varjossa. Enimmäkseen olemme siis viihtyneet kotosalla, mutta olemme myös käyneet hammaslääkärillä, jossa Näbben heti valloitti kaikkien hoitajien sydämet, vaeltaneet Malmin kaduilla, tutkineet mummolaa, ostaneet lakua kylämarkkinoilta ja iloinneet riemukkaasta jälleennäkemisestä varaemon kanssa.

Näbben ei ole nirso, kaikki kelpaa: ovenkarmit, ovet, tuolit, sänky, kaappi, mummon vanha ompelukone, oviportti, puutarhatontut, kävyt, kivet jne. Suosituin purulelu on kuitenkin kanin häkki.

Hammaslääkärikäynnin jälkeen tuli pientä sotkua sisään seuraavana yönä mikä oli täysin odotettavissa. Tänään tuli sitten toinen vahinko kun kiva vieras leikitti pentua eikä hölmö omistaja tajunnut viedä pentua ulos sen jälkeen. Muuten Näbben on ottanut tehtäväkseen lannoittaa alla olevaa peltoa.

Näbben oli tullessaan antibioottikuurilla ripulin takia ja hammaslääkärin määräämän tulehduskipulääkkeen johdosta palattiin suolistolle ystävälliseen ruokaan. Namit siis vielä odottavat kaapissa. Olemme kuitenkin harjoitelleet luoksetuloa ensimmäisestä päivästä lähtien, rauhoittumista, käsittelyä, kontaktin ottamista, vapaaksi pääsemistä luvan kanssa ja yksinoloa. Ulkoilu tapahtuu pääsääntöisesti vapaana.

Näbben osaa hyvin rauhoittumisen jalon taidon. Iltarutiiniksi on muodostumassa, että vedetään kevythäkin peitto ulos keskelle lattiaa, sitten käydään nukkumaan eikä nousta ennen kuin kaksijalkainen on kömpinyt sängystä ylös. Lukuun ottamatta tietysti nopeat yölliset pissakäynnit pihalla. Vaikka perjantaina tupa tuli yllättäen täyteen, pikkuinen ei ollut moksiskaan vaan kävi nukkumaan kun siltä tuntui. Pentu ei pelkää eikä arkaile, mutta ei myöskään ryntää pää edellä uusiin tilanteisiin. Tätä käytöstä pyritään myös jatkossa vahvistamaan.