Nokka on rauhallinen mutta samalla vilkas, avoin sydämenvaltaaja, fiksu tyttö jolla on omaa tahtoa. Ei siis mikään nössö. Pentu on alusta asti rauhoittunut hyvin silloin kun actionia ei ole tarjolla. Olemme pitäneet sekä päiviä jolloin ruokailuhetket ovat olleet meidän ainoat "treenikerrat" että päiviä jolloin meidän ulkoilut ovat rajoittuneet pissakäynteihin pihalla. Hyvin on pentu kestänyt tämän. En ole halunnut opettaa pennulle alusta saakka, että koko ajan ollaan tekemässä jotain koska jos nyt ulkoillaan 3 tuntia päivässä niin montako tuntia pitäisi ulkoilla aikuisena. Nokkaa ei ole helppo väsyttää niin että oikeasti huomaisi että nyt pentu on väsynyt. Tällaisen väsymyksen on tähän mennessä saanut aikaiseksi ainoastaan 14-tunnin rekti Helsinkiin.
Näbben rakastaa ihmisiä, mutta jos kaikkia ei moikata kadulla niin se ei maailmaa kaada. Muiden samanikäisten koirien kanssa hän testaa rajojaan. Vanhempien koirien kanssa hän on tähän mennessä ymmärtänyt paikkansa. Talon kissojen kanssa tullaan hyvin toimeen. He ovat kaikki kolme syöneet rivissä nameja. Olisipa siitä kuva.
Olen Näbbenin kanssa keskittynyt arkielämän sääntöjen opetteluun. Luoksetulossa on muodostunut kaksi käskyä. Nimen kuullessaan pentu saa tulla mitä vauhtia lystää. Pääasia että tulee. Varsinainen käsky on "Täällä" ja silloin pitää tulla kovaa. Tätä on tarkoitus käyttää ulkona ollessamme. Molempia vielä vahvistetaan, varsinkin jälkimmäistä. Olen yrittänyt olla kutsumatta pentua tilanteissa kun arvaan ettei hän tule ja olen sen sijaan joko odottanut, juossut poispäin, mennyt piiloon tai käynyt rauhallisesti nappaamassa pennun kainaloon. Tätä on tapahtunut etenkin omalla pihalla. Metsässä Näbben useimmiten pysyy niin lähellä ettei jää mitään mahdollisuutta mennä piiloon. Näbben saa tällä hetkellä AINA palkan tullessaan minun luo. Tässä on itsellään ollut opettelemista. Varsinkin öisillä pissakäynneillä namit helposti unohtuivat sisään alussa. Palkkaan myös siitä kun pentu kävelee oma-aloitteisesti lähelläni sekä vapaana ollessaan että hihnassa.
Kontaktia vahvistan päivittäin. Varsinkin muualla kuin kotipihalla. Kontaktia myös vaaditaan jotta pentu saa luvan tehdä asioita kuten kävellä ovesta, poistua autosta (minä vielä nostan), kirmata pitkin käytävää meidän tullessa sisään, päästä vapaaksi jne.
Mitä muuta olemme tehneet? Muun muassa kuonokosketusta minun sormiini, post it-lapulle ja kosketuskepin kanssa. Tassukosketus laatikon kannen kanssa. Olen sheipannut pennun menemään laatikkoon ja ollaan jatkuvasti siirytty pienempään laatikkoon. Näbben osaa myös seistä etujaloillaan laatikon päällä. Metsässä olen naksutellut kohteen päälle kiipeämistä.
Pääasiassa olemme treenanneet naksuttimen kanssa tai sitten pelkästään hyvä ja palkka. Namilla ohjaamista emme ole vielä tehneet muuta kuin pari kertaa ihan treenimielessä. Ei siis mitään tiettyä liikettä vaan ihan sitä että seurataan namikättä.
Enemminkin olemme näillä harjoituksilla treenanneet omistajaa kuin pentua. Ai missä? Harjoituksen suunnittelussa, kriteerien asettamisessa, merkkaamisen ajoituksessa, palkan antamisessa ja johdonmukaisuudessa. Yhdessä asiassa olen mielestäni onnistunut hyvin ja se on treenihetkien kesto, eli olemme tehneet korkeintaan 15 namia kerralla ja sitten lopettaneet eikä Näbben ole ollut väsynyt vaan pikemminkin halukas tekemään lisää.
Seuraavan kuukauden aikana olisi aikomus ruveta harjoittelemaan istumista, maahanmenoa, irti päästämistä ja asioiden luopumista (jätä). Aloitamme varmaankin maahanmenolla koska pikkuinen tarjoaa muutenkin niin paljon istumista ettei sen tulisi olla mikään ongelma. Jatkamme tietysti jo opittujen taitojen vahvistamista ja siirtämistä uusiin ympäristöihin.
Tämän kuukauden aikana nokkaeläin on kulkenut minun mukanani sukulaisten ja ystävien luo, yliopistolle, Viikin pelloille ja kallioille, jalkapallotreeneihin, markkinoille, kauppareissuille, äidin työpaikalle, minun työpaikalle, pentueskariin jne. Olemme tehneet pari kaupunkireissua viikossa. Kaupungissa olemme keskittyneet liikkumisen sijaan - kulkuvälineitä lukuunottamatta, olemiseen. Olemme viettäneet aikaa muun muassa parkkipaikalla, puiston penkillä, vilkkaan tien varressa, jokirannassa, sillan alla, pimeässä alikulkuväylässä, torilla, kahvilan terrassilla, bussiasemalla, juna-asemalla, ratikkapysäkillä ja leikkipuiston läheisyydessä. Tähän asti Näbben on ollut liikenteessä rennolla asenteella.
Ulkoilu tapahtuu pääsäntöisesti vapaana. Hihnassa ollaan kun lähdetään kaupungille tai kyläilemään. Suurempaa ongelmaa ei tähän mennessä ole ollut hihnakävelyn kanssa. Kun pentu on väsynyt hän roikkuu lahkeissa, mutta muuten edetään suhtkoht sutjakkaasti. Viime viikkoina olemme käyneet metsässä 2-3 kertaa viikossa riippuen muusta ohjelmasta. Pääsemme kätevästi lähimetsään peltoja pitkin. Olemme myös ehtineet sienestää pariin otteeseen. Vielä ei Nokka ole valiosienikoira, mutta intoa löytyy sitäkin enemmän. Ai mitä sinä sieltä kaivat? Sieni!!! Annas kun minäkin tutkin. Välillä kun katselee tuon iloa, niin tekisi mieli heittää omatkin kengät pois ja juosta ja hyppiä pehmeällä sammaleella. Matka ei ole pitkä mutta koko retkeen saattaa hyvinkin mennä pari tuntia ja pentu liikkuu samalla vauhdilla ja intensiteetillä kotimatkalla kuin mentäessä.
Kaiken kaikkiaan meidän arkielämä rullaa hermoja säästellen. Mitä nyt en ole nukkunut 4 tuntia kauemmin yhtäjaksoisesti kuukauteen. Odotin enemmän tunteiden vuoristorataa, tyyliin ihana pentu, kamala pentu. Joko olen rauhallisempi kuin mitä itse kuvittelin tai sitten Näbben on ollut helppo tapaus. Varmaan vähän molempia. Olen nyt henkisesti valmistautumassa sitäkin enemmän maata järisyttävään murkkuikään. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti