Kevättä odotellessa

Jäljestimme aktiivisesti Nokan kanssa syksyllä mutta pari viikkoa sitten päätin, että pidämme tauon ja jatkamme keväällä. Tämä lähinnä siksi, että ehtisimme paremmin työstää keppien ilmaisua. Treenammekin niitä seuraavat kuukaudet ja palataan maastoon heti kun kelit sallivat. 

Saavutimme kirkkaasti syksyn tavoitteen, eli Nokkis selkeästi tietää mitä olemme menossa tekemään kun metsään lähdetään. Useimmiten nenätyö käynnistyy jo takaluukkua avatessa. Motivaatio on kunnossa ja vauhti on edelleen hyvä. Loppua kohti meidän jäljet olivat 130-180 metriä selkeillä käännöksillä, mutta ei kuitenkaan 90 asteen kulmia.
 

Jäljestäessä olemme menneet kangasmetsässä, pidemmässä ruohikossa, lyhyitä matkoja kalliolla (ei paljasta kalliota) ja märässä maastossa (ilman kumisaappaita olisivat jalat kastuneet). Olemme kulkeneet ala- ja ylimäkiä ja ylittäneet kiviä, kaatuneita puunrunkoja, risukasoja (2-3 metriä), hirvien tallaaman polun (ken tietää milloin siitä viimeksi on hirvi kulkenut) sekä peuran ”papanoita”, jonka kohdalla yllätyin kun pentu ei reagoinut mitenkään. Rusakon papanat olisivat the ultimate test. Pariin otteeseen meillä on ollut kaveri seuraamassa meidän työskentelyä ja on kuulunut koirien haukuntaa, joista kummastakaan Nokka ei ole ottanut sen suurempaa häiriötä. Olemme ajaneet jälkiä sekä aamulla, päivällä että hämärässä kuin myös auringonpaisteessa, sateessa että pilvisellä säällä. Pimeässä tekeminen on vielä kokematta. Nameja on ollut vaihtelevasti. Välillä joka 4 askeleella, välillä joka 8-10. Askelväli on välillä lähes mun normaali, välillä sitten taas lyhyempi. Janat ovat olleet 2-7 metriä ja pentu on lähtenyt oikeaan suuntaan. Takajäljelle on tainnut mennä kerran tai kaksi, mutta on itse heti korjannut.

Nokka ei juurikaan pysähdy jäljelle tai ota kontaktia minuun. Jos käännöksen kohdalla on sattunut menemään yli ja vaikka pysäyttäisin niin ei pyydä apua vaan jatkaa omaa työskentelyä. 

Myös ohjaajassa on tapahtunut oppimista. Plussaa annan itselleni siitä, että mun luomassa jälkipäiväkirjassa on meidän joka ikinen jälki ylöskirjattuna. En olisi itse uskonut. Parannettavaa olisi reippaasti muun muassa omien/muiden ajatusten/ideoiden nopeammassa toteutuksessa. Esim jälkien pidentämisessä meni turhaan kauan. 

Summa summarum: Kivaa on ollut. Ensi vuonna jatketaan jäljen vaikeuttamista ja otetaan mukaan kepit plus varmistetaan, että tarkkuus säilyy. Keppien lisäksi myös esineruutua varten treenataan pitkin talvea.

Kasvattajan lupaamaa väsymystä en ole pennussa huomannut, mutta toisaalta kun toinen muutenkin osaa ottaa rauhallisesti kotosalla niin eipä sillä väliä.

 

Nokan ollessa pieni kannustin sitä metsässä kiipeämään kivien päälle sillä seurauksella että nyt neiti oma-aloitteisesti on vähän väliä jonnekin kiipeämässä.

Nokkaeläin voi myös antaa vinkin veljilleen, jos heillä on vaikeuksia löytää tyttöystävä. Ei muuta kuin tyyny tai viltti apuun.

En minä mitään tehnyt.

Ihan oikeasti!