So long my friend

Meillä oli Näbbenin kanssa ilo viettää ensimmäiset kolme viikkoa hoitokoira Taran seurassa. Tänään kuitenkin Taran oma ihminen palaa Suomeen ja on hyvästien aika.

Tara ja Näbben ovat alusta asti tulleet hyvin toimeen ja Näbben on saanut tärkeää harjoitusta koirakielessä. On ollut ilo katsella niiden touhuja. On ne vain niin söpöjä yhdessä. Huomaa hyvin miten koirien välinen suhde on kehittynyt näiden viikkojen aikana. Uskaltaisin väittää, että olen vielä numero uno pennun silmissä, mutta myönnän että jo vähänkin ajan päästä Tara olisi samalla korokkeella.

Koska jo heti alusta oli tiedossa, että Taran läsnäolo on tilapäistä olen ottanut muutaman asian huomioon. Suurin osa yksinoloharjoituksista on ollut nimenomaan sitä, eli oleskelua yksin ilman hoitokoiran seuraa. Taran päivittäiset lenkit ovat myös tarjonneet oivan tilaisuuden harjoitella tätä päivittäin. Olen myös joka päivä ollut kahdestaan ulkona pennun kanssa ja pikkuinen on itsenäisesti tutustunut uusiin paikkoihin ja ympäristöihin. Ihan hyvä, että minulla on ollut lomaa koska on näiden kanssa mennyt aikaakin. :)

Saa nähdä mitä Näbben tuumaa ainoana koirana olemisesta, mutta tämä vasta huomenna. Tänään vielä nautitaan Taran seurasta.

 

Yksi tapa varmistaa ettei pikku riiviö vie luuta kun alkaa väsyttää.

Samalla lähtee myös hoitokani ja Näbbenin heinädieetti päättyy. Näbben on ollut kiinnostunut kanista, mutta aika hyvin on jättänyt sen rauhaan. Ne ovat tutustuneet toisiinsa portin toimiessa esteenä. Ennen pennun tuloa, Ralf oli vapaana aina minun ollessa kotona. Sen jälkeen hän on saanut nauttia vapaudesta aina kun pentu on ollut toisessa huoneessa portin takana, kuitenkin niin että näköyhteys on säilynyt. Uskon, että olisin voinut pikkuhiljaa myös pitää ne samassa huoneessa, tietysti minun valvovan silmän alla, mutta halusin suoda Ralfille omaa aikaa minun kanssa ja myös omaa rauhaa ilman nuorta pentua joka häslää siinä ympärillä.

Väsynyt apuri.