Mistä Nokkaeläin tykkää?

- Kaivamisesta. Pihalla on jo useampi pieni kuoppa (olisivat varmaan isommat jos omistaja suhtautuisi niihin suopeammin). Välillä metsässä ainoastaan pennun takapuoli sojottaa ilmaan kun johonkin pitää päästä oikein syvälle.

- Juoksemisesta. Mikä koira ei tykkäisi?

- Veljeni kengistä. Aina kun törmäämme niihin eteisessä pentu pistää nokan kengän sisään, ei pure eikä ravistele vaan haistelee ja häntä heiluu. Onko sitten kengät tai mun veli, ken tietää. :)

- Ihmisistä ja etenkin pienistä ihmisistä.

- Lihaisista luista. Ekan kerran kun tällaisen sai, niin ei nukkunut koko päivänä vaan nakerteli luuta.

- Vaatteistani. Onneksi ei sentään tuhoa niitä - sitä mun vaatekaappi ei kestäisi kun muutenkin ammottaa tyhjyyttään - vaan pentu vetää ne alas ja makaa niiden päällä. Kerran tyyppi oli melkein tyhjentänyt koko vaatekaappini yksin ollessaan. Lattialla oli mekkoni, paitani, housuni, kiipeilykenkäni, sisäkenkäni, vanhentunut passini, edellisen puhelimen laturi jne. Ja ei, ovet eivät olleet jääneet auki.

- Yhdessä tekemisestä oli se sitten mitä vain.

- Vesiastian kaatamisesta ja muutenkin veden kanssa leikkimisestä.Täällä ei kierrellä vesilätäköt pellolla vaan mennään niistä suoraan läpi. :)

Muuten harjoittelemme tällä hetkellä jäljestämistä (3-4 kertaa viikossa), erilaisten esineiden pitämistä suussa ja noutoa, leikkimistä, maahanmenoa ja istumista sekä luoksetulon loppuasentoa.

Tässä kauan kaivatut kuvat. Laatu on välillä surkea. Taisi olla asetukset jollain lailla vinksallaan.

Meille tieto uusimmasta korvamuodista tuli vähän myöhemmin kuin sisaruksilla.

Vahtikoiran alku? Joku liikkuu meidän käytävässä.

Jäljestyksen jälkeen kuljettiin lyhyt matka tiellä ennen kuin taas hiippailtiin metsässä.

Metsässä kävyt ja kepit saavat olla rauhassa mutta tylsällä tiellä niitä aina välillä nostellaan. Nopeasti kuitenkin myös unohdetaan ne.

Ei meillä muuta tällä kerralla.

Suomenlinnan lautta

Sinne asti ei päästy, mutta melkein. Eli tajusin, että pentu on kohta 16 viikkoa eikä olla oltu vielä bussissa joten tänään pistettiin töpinäksi. Tässä meidän tämän päivän matkareitti: Viikki-Sörnäinen (bussi), Sörnäinen-Kaisaniemi (metro), Rautatienasema-Oulunkylä (lähijuna) ja Oulunkylästä vielä Viikkiin bussilla. Ratikat on meille jo tuttu juttu joten ne jätettiin suosiolla pois. Aloitettiin kuitenkin aamu käymällä graduohjaajani luona ja siinä samalla Näbben hurmasi kaikki ympäristötalossa olleet.

Pentu oli tuttuun tapaansa reipas. Kaikkiin kulkuvälineisiin tuli omin jaloin reippaasti sisään. Lähijunan kohdalla hän mietti muutaman sekunnin kun laiturin ja junan välillä oli pieni rako. Juna seisoi pääasemalla, joten ei ollut mitään kiirettä vaan pentu saikin ihan rauhassa itsenäisesti päättää että kyllä hän nyt astelee sisään. Pois jäädessä pohtimiselle ei ollut enää tarvetta. Vaikka matkat oli lyhyet niin pentu ehti käydä maaten jokaisessa kulkuvälineessä. Ekalla bussimatkalla hän olisi välillä halunnut moikata ihmisiä (seistiin koska bussi oli aika täynnä), mutta nopeasti tajusi että tämä ei ole toivottavaa.

Jokaisen välietapin välissä hengailtiin kaduilla ja asemilla. Sörnäisten metroasema oli alussa hieman jännittävä. Syy tähän oli liukuportaat, jotka pitivät aika kovaa meteliä, joten jäätiin ihmettelemään niitä hetkeksi kunnes pentu ei ollut moksiskaan. Samalla meitä tervehti vanhempi rouva jonka tyttärellä on bortsu ja hänen kanssa juteltiin tovi. Laiturille mentiin hissillä. Pentu oli ollut yhden kerran aikaisemmin hississä kaverin luona kerrostalossa. Se hissi ei ollut hänen mieleen, mutta toisaalta ei se ollut meidän ihmistenkään mieleen. Tänään pentu oli rento hississä.

Laiturilla katsottiin kun muutama metro meni ohi kunnes törmättiin kaveriini ja matkattiin hänen kanssaan Kaisaniemeen. Luvattiin mennä joku päivä kyläilemään Kallioon. Rautatientorilla meidät pysäytti nainen joka huusi 15 metrin päästä jospa hän saisi tulla tervehtimään. Naisella itsellä oli ollut bordercollie. Hänen kanssaan sitten rupateltiin kunnes hänen bussinsa tuli. Heille, jotka ovat ystävällisesti pyytäneet lupaa (tänään heitä oli kaksi) tervehtiä pentua olen antanut luvan koska olen halunnut että pentu tottuu vieraisiin. Heille, jotka ovat automaattisesti olettaneet että pentua saa tulla moikkaamaan ja ovat itsestään lähestyneet käsi ojennettuna olen sanonut että me ei moikata ihmisiä hihnassa.

Hengattiin hetki rautatienasemalla. Kun oltiin menossa kohti meidän junaa törmättiin toiseen kaveriini joten muutama juna ehtikin siinä lähteä meidän vaihtaessa kuulumisia.

On useampi asia mistä olen mielissäni tästä päivästä.
A) Näbben oli rento kaikissa kulkuvälineissä ja paikoissa ja rauhoittui paikasta riippumatta
B) Nähtiin muutama koira (esim bussissa ja junassa) ja Näbben vähän niitä katseli mutta ne ei sen enempää häntä kiinnostanut vaan hän kävi takaisin maaten vaikka bussissa olleet koirat haukkuivat hänelle.
C) Sunnuntaina kun oltiin Porvoossa autot kiinnostivat pentua vähän liikaakin. Tänään käytös oli mallikaampi.

Ja vaikka Suomenlinnan lautta odottaisi ensi kesään niin en usko että se on mikään ongelma. On tuo Nokka hieno olento.

Lakunenä käytössä

Viime viikolla tein kaksi jälkeä Näbbenille. Jälkipäivältä oli jäänyt päällimmäisenä mieleen että minun tulisi pidentää jälkeä ja olla tarkkana että tarkkuus säilyy koska vauhtia meiltä ei puutu.

Pidentämisessä en onnistunut kovin hyvin. Jäljet olivat kyllä pidemmät kuin aikaisemmat mutta olisivat saaneet olla vieläkin pidemmät. Ensimmäinen oli vajaa 10 metriä ja toinen noin 15 metriä. Molemmat olivat tasaisella pehmeällä pohjalla. Ekassa laitoin kaksi namia per askelta mutta toisessa siirryin jo yhteen namiin koska niitä jää silloinkin reippaasti jäljelle. Eli nenä pysyy maassa mutta kaikkia nameja ei oteta. Vauhtia oli mutta varsinkin toisen jäljen jälkeen minulle jäi hyvä fiilis. Vaikka vauhtia oli niin pentu teki keskittyneesti töitä eikä vauhti mielestäni haitannut jäljestystä. Näbben ei pyrkinyt enää taaksepäin jäljellä niin kuin se ihan ekojen kanssa saattoi tehdä.

Tällä viikolla olemme jäljestäneet kolmesti.

Maanantaina tein noin rielun kymmenmetrisen jäljen tasaisella pehmeällä pohjalla. Tämä jälki sulkeutui melkein. Emme ikinä ole tainneet tehdä ihan suoraa jälkeä, mutta tässä oli pari jyrkempää mutkaa, ei kuitenkaan kulmia. Näbben ylitti jäljen kahdesti (oisko ollut noin 25 cm) mutkien kohdalla mutta löysi itsekseen takaisin jäljelle. Vauhtia riitti tällä kerralla niin paljon että rupesin miettimään pitäisikö sittenkin hankkia kunnon valjaat. Tämä jälki ehti vanheta sen ajan mikä minulla meni kun kävin kotona hakemassa koiran, eli noin 25 minuuttia.

Tiistaina onnistuin sitten jäljen pidentämisessä. Jälki oli noin vajaa 30 metriä ja vauhti hidastui. Ei tuntunut vetoa käsissä ja vaikka hihna oli lyhyellä ja tiukalla niin tiistaina se oli paikoittain melkein löysä. Jäljen muoto oli melkein kuin suoristettu S. Maasto oli helppo mutta paikoittain myös vähän pidempää ruohikkoa ja ylitettiin muutama paksumpi oksa. Mentiin myös lyhyttä matkaa ylöspäin (noin 1,5 metriä). Näbben meni kerran jäljen yli sen kaartaessa vasemmalle, mutta palasi itsekseen jäljelle. Tämä ajettiin heti.

Tämän päivän jälki oli noin 20 metriä mutta maasto oli sitten haastavin tähän mennessä ja jälki vanhentui taas samasta syystä noin 25 minuuttia. Eli tein jäljen rinteeseen jossa oli pehmeää sammalta mutta myös mustikkaa. Tätä jälkeä tehdessä tuli treenattua itsellä tasapainoaistia. Aluksi jälki meni rinnettä pitkin sitten ihan lyhyesti viistosti ylös jonka jälkeen viistosti alaspäin melkein tielle asti. Yhdessä kohtaa oli paksu mutta lyhyt (ehkä noin metrin) oksa joka oli ilmassa. Törmätessäni siihen jälkeä tehdessä päätin kiertää sen vasemmalta puolelta koska en ollut varma mahtuisiko Näbben siitä ali ja miten jäljestäminen siinä sitten onnistuisi. Tässä kohtaa Näbben yrittikin hirveästi mennä oksan ali ja jouduin osoittamaan jäljen kädellä. Tämän jälkeen vauhtia tuli lisää kun alku oli muistuttanut tiistain rauhallisempaa jäljestämistä.

Minulla on jo mielessä kaksi seuraavaa paikkaa mihin haluan tehdä jäljen. Molemmissa on paksu kerros sammalta ilman suurempia esteitä joten sinne pystyy vaivatta tekemään helppo pitempi jälki koska tavoitteena seuraavien jälkien kanssa on nimenomaan lisätä reilusti pituutta. Samalla pitää keskittyä tuohon vauhtiin ja varmistaa että keskittyminen ei siitä kärsi. Myös loppua pitäisi selkeyttää. Jostain syystä unohdan aina lausua loppua varten suunnitellut sanat " de va de" (se oli siinä).

Jälkipäivällä saimme myös ohjeeksi ottaa kepit mukaan. Ja olenkin naksutellut niitä sisällä pari kertaa viikossa. Tosi lyhyen ajan jotta mielenkiinto säilyisi (noin 5 namia). Vielä on ehkä vähän epäselvää missä vaiheessa niitä pitäisi ottaa mukaan jäljelle. Eli vinkkejä otetaan vastaan. Minulla olisi tarkoitus tehdä 3 jälkeä viikossa siihen asti kunnes lumi peittää maan jospa saataisiin jonkinlainen pohja rakennettua kevää varten. Perusasentoa ehtii sitten talvella pohtia.

Loppuun vielä ilouutiset. Meillä nukutaan nykyään kunnon yöunet eli ei voi enää pistää asioita väsymyksen piikkiin. Tuntui itsestä että pidätyskyky jumittui 4-5 tuntiin ikuisuuden mutta pari viikkoa sitten alkoi jo 6 tuntia menemään ja nykyään jo sitten 8 tuntia. Pidempää ei olla vielä edes kokeiltu. Muutenkin sisäsiisteys on hyvillä mallilla. Edellisestä vahingosta on jo pari viikkoa ja kaiken kaikkiaan ollaan tarvittu paperia säästeliäästi ja vain silloin kun omistajaa on laiskottanut. Riittäiskö kaikki sormet niille kerroille kun on tullut pissa sisään? Kakkaa ei ole tullut muulloin kuin hammasleikkauksen jälkeen.

Alla vielä kuvia siitä miten pihan haravointi sujuu tuollaisen riiviön kanssa. Kuvat on otettu tänään.

Niin hän vain kasvaa päivä päivältä.

Huomaa keskellä olevaa ympyrää joka muodostui kun Näbben tuli siihen...

.. ja teki näin.

Time flies when you're having fun

On jo vaikeaa kuvitellä elämää ilman nokkaeläintä. Toisaalta on myös vaikeaa hahmottaa, että jo kuukausi on kulunut siitä kuin hain pikkuisen kotiin. Tänään käytiin ottamassa ensimmäinen rokotus, joten pikkuhiljaa olemme aikuistumassa. Pentu ei edes huomannut pistosta. Oli niin kiire syödä nameja.

Nokka on rauhallinen mutta samalla vilkas, avoin sydämenvaltaaja, fiksu tyttö jolla on omaa tahtoa. Ei siis mikään nössö. Pentu on alusta asti rauhoittunut hyvin silloin kun actionia ei ole tarjolla. Olemme pitäneet sekä päiviä jolloin ruokailuhetket ovat olleet meidän ainoat "treenikerrat" että päiviä jolloin meidän ulkoilut ovat rajoittuneet pissakäynteihin pihalla. Hyvin on pentu kestänyt tämän. En ole halunnut opettaa pennulle alusta saakka, että koko ajan ollaan tekemässä jotain koska jos nyt ulkoillaan 3 tuntia päivässä niin montako tuntia pitäisi ulkoilla aikuisena. Nokkaa ei ole helppo väsyttää niin että oikeasti huomaisi että nyt pentu on väsynyt. Tällaisen väsymyksen on tähän mennessä saanut aikaiseksi ainoastaan 14-tunnin rekti Helsinkiin.

Näbben rakastaa ihmisiä, mutta jos kaikkia ei moikata kadulla niin se ei maailmaa kaada. Muiden samanikäisten koirien kanssa hän testaa rajojaan. Vanhempien koirien kanssa hän on tähän mennessä ymmärtänyt paikkansa. Talon kissojen kanssa tullaan hyvin toimeen. He ovat kaikki kolme syöneet rivissä nameja. Olisipa siitä kuva.

Olen Näbbenin kanssa keskittynyt arkielämän sääntöjen opetteluun. Luoksetulossa on muodostunut kaksi käskyä. Nimen kuullessaan pentu saa tulla mitä vauhtia lystää. Pääasia että tulee. Varsinainen käsky on "Täällä" ja silloin pitää tulla kovaa. Tätä on tarkoitus käyttää ulkona ollessamme. Molempia vielä vahvistetaan, varsinkin jälkimmäistä. Olen yrittänyt olla kutsumatta pentua tilanteissa kun arvaan ettei hän tule ja olen sen sijaan joko odottanut, juossut poispäin, mennyt piiloon tai käynyt rauhallisesti nappaamassa pennun kainaloon. Tätä on tapahtunut etenkin omalla pihalla. Metsässä Näbben useimmiten pysyy niin lähellä ettei jää mitään mahdollisuutta mennä piiloon. Näbben saa tällä hetkellä AINA palkan tullessaan minun luo. Tässä on itsellään ollut opettelemista. Varsinkin öisillä pissakäynneillä namit helposti unohtuivat sisään alussa. Palkkaan myös siitä kun pentu kävelee oma-aloitteisesti lähelläni sekä vapaana ollessaan että hihnassa.

Kontaktia vahvistan päivittäin. Varsinkin muualla kuin kotipihalla. Kontaktia myös vaaditaan jotta pentu saa luvan tehdä asioita kuten kävellä ovesta, poistua autosta (minä vielä nostan), kirmata pitkin käytävää meidän tullessa sisään, päästä vapaaksi jne.

Mitä muuta olemme tehneet? Muun muassa kuonokosketusta minun sormiini, post it-lapulle ja kosketuskepin kanssa. Tassukosketus laatikon kannen kanssa. Olen sheipannut pennun menemään laatikkoon ja ollaan jatkuvasti siirytty pienempään laatikkoon. Näbben osaa myös seistä etujaloillaan laatikon päällä. Metsässä olen naksutellut kohteen päälle kiipeämistä.

Pääasiassa olemme treenanneet naksuttimen kanssa tai sitten pelkästään hyvä ja palkka. Namilla ohjaamista emme ole vielä tehneet muuta kuin pari kertaa ihan treenimielessä. Ei siis mitään tiettyä liikettä vaan ihan sitä että seurataan namikättä.

Enemminkin olemme näillä harjoituksilla treenanneet omistajaa kuin pentua. Ai missä? Harjoituksen suunnittelussa, kriteerien asettamisessa, merkkaamisen ajoituksessa, palkan antamisessa ja johdonmukaisuudessa. Yhdessä asiassa olen mielestäni onnistunut hyvin ja se on treenihetkien kesto, eli olemme tehneet korkeintaan 15 namia kerralla ja sitten lopettaneet eikä Näbben ole ollut väsynyt vaan pikemminkin halukas tekemään lisää.

Seuraavan kuukauden aikana olisi aikomus ruveta harjoittelemaan istumista, maahanmenoa, irti päästämistä ja asioiden luopumista (jätä). Aloitamme varmaankin maahanmenolla koska pikkuinen tarjoaa muutenkin niin paljon istumista ettei sen tulisi olla mikään ongelma. Jatkamme tietysti jo opittujen taitojen vahvistamista ja siirtämistä uusiin ympäristöihin.

Tämän kuukauden aikana nokkaeläin on kulkenut minun mukanani sukulaisten ja ystävien luo, yliopistolle, Viikin pelloille ja kallioille, jalkapallotreeneihin, markkinoille, kauppareissuille, äidin työpaikalle, minun työpaikalle, pentueskariin jne. Olemme tehneet pari kaupunkireissua viikossa. Kaupungissa olemme keskittyneet liikkumisen sijaan - kulkuvälineitä lukuunottamatta, olemiseen. Olemme viettäneet aikaa muun muassa parkkipaikalla, puiston penkillä, vilkkaan tien varressa, jokirannassa, sillan alla, pimeässä alikulkuväylässä, torilla, kahvilan terrassilla, bussiasemalla, juna-asemalla, ratikkapysäkillä ja leikkipuiston läheisyydessä. Tähän asti Näbben on ollut liikenteessä rennolla asenteella.

Ulkoilu tapahtuu pääsäntöisesti vapaana. Hihnassa ollaan kun lähdetään kaupungille tai kyläilemään. Suurempaa ongelmaa ei tähän mennessä ole ollut hihnakävelyn kanssa. Kun pentu on väsynyt hän roikkuu lahkeissa, mutta muuten edetään suhtkoht sutjakkaasti. Viime viikkoina olemme käyneet metsässä 2-3 kertaa viikossa riippuen muusta ohjelmasta. Pääsemme kätevästi lähimetsään peltoja pitkin. Olemme myös ehtineet sienestää pariin otteeseen. Vielä ei Nokka ole valiosienikoira, mutta intoa löytyy sitäkin enemmän. Ai mitä sinä sieltä kaivat? Sieni!!! Annas kun minäkin tutkin. Välillä kun katselee tuon iloa, niin tekisi mieli heittää omatkin kengät pois ja juosta ja hyppiä pehmeällä sammaleella. Matka ei ole pitkä mutta koko retkeen saattaa hyvinkin mennä pari tuntia ja pentu liikkuu samalla vauhdilla ja intensiteetillä kotimatkalla kuin mentäessä.

Kaiken kaikkiaan meidän arkielämä rullaa hermoja säästellen. Mitä nyt en ole nukkunut 4 tuntia kauemmin yhtäjaksoisesti kuukauteen. Odotin enemmän tunteiden vuoristorataa, tyyliin ihana pentu, kamala pentu. Joko olen rauhallisempi kuin mitä itse kuvittelin tai sitten Näbben on ollut helppo tapaus. Varmaan vähän molempia. Olen nyt henkisesti valmistautumassa sitäkin enemmän maata järisyttävään murkkuikään. :)

Home alone

Yksinoloa ollaan harjoiteltu ihan alusta asti. Olemme kuitenkin edenneet maltilla (lue olin lomalla), eli pennulla on ollut paljon lyhyitä yksinoloja ja muutama pitempi. Tähän hoitokoiran lenkit olivat mainiot. Ensimmäisen viikon jälkeen kun yksinoloa kertyi jo yli tunti, aloin äänittää ne. Kuuntelin sitten aina piikkien kohdalla. Minulla meni hetki ennen kuin tajusin kaikki kanin aiheuttamat äänet. Mietin esim ekan kerran jälkeen, että pitävätkö putket tuollaista ääntä kun kone oli keittiön työpöydällä siltä varalta jos pikkuinen saisi portin auki ja pääsisi keittiöön. Kunnes sitten lopulta tajusin, että sehän oli kani joka juo. Koira oli kuitenkin hiljaa. Yhden kerran kun tiesin jo lähtiessäni, ettei pikkuinen ollut siinä mielentilassa kuin olisin halunnut niin porttia oltiin kiusattu noin 5 minuuttia, jonka jälkeen hiljaisuus laskeutui.

Tämä kaikki kulminoitui tähän päivään, eli loma loppui ja oli aika palata töihin. Minulla työpäivä saattaa helposti työmatkoineen venyä 10-tuntiseksi. Ennen tätä päivää pikkuisen pisin yksinoloaika oli 5,5 tuntia joka oli sujunut ongelmitta. Tämän lisäksi Nokka oli ollut kolme kertaa noin nelisen tuntia yksin.

Eilen meillä oli kunnon väsytyspäivä. Tehtiin opintomatka Helsinkiin ja olimmekin 14 tuntia pois kotoa. Päivään sisältyi muun muassa vierailu useammassa uudessa kodissa, kävelyä kaupungin kaduilla, spåralla liikkuminen, Manskulla menevien hälytysajoneuvojen ihmettelyä, erilaisten ihmisten kohtaaminen ja syöminen muualla kuin kotona. Kaikki sujui tuttuun tapaan, eli rennosti. Päivän päätteeksi käytiin vielä moikkaamassa meillä ollutta hoitokoiraa ja sen kämppistä, 7-kuinen kelpie. Kelpien olimme nähneet maanantaina pikaisesti niin että mustis oli kiinni ja pentu sai vapaasti liikkua. Ei ole ideaalitilanne mutta kokoero on suuri ja nuorella koiralla valtavasti energiaa eikä välttämättä ymmärrystä että toinen on vielä pieni. Eilen nähtiin ensin ulkona. Taas kerran niin että pentu vapaana ja vanhemmat kiinni. Sisällä kaikki olivat sitten vapaana ja hyvin sujui yhteiselämä. Koirat vaihtoivat vuorotellen lattialla olevia luita ja illan päätteeksi saatiin myös pieni paini aikaiseksi kelpien kanssa. Parhaiten leikki sujui kun molemmat olivat nojatuolin alla. Tasoitti tilanteen. Kotiin tultuamme pentu nukahti syliini kun minä vielä nopeasti tarkistin sen masun.

Näbben ei kuitenkaan joutunut olemaan koko päivä yksin tänään vaan olin värvännyt äidin lapsenlikaksi. Hän sai jopa kirjalliset ohjeet - omasta pyynnöstä. :) Eli päivän alussa Nokka oli 4 tuntia yksin ilman mitään puuhapakettia. Ajattelin että pentu on vielä väsynyt eilisen ja lyhyiden yöunien jälkeen. Olin oikeassa. Tämän jälkeen hän oli vajaa 2 tuntia äidin seurassa pihalla ja sisällä. Sisällä äiti oli kuitenkin passiivinen. Luki lehteä. Pentu sai puuhailla omiaan. Tämän päätteeksi pentu sai ruokaa ja uudestaan pihalle. Sitten koitti noin kahden tunnin yksinolo, jonka jälkeen pääsi taas pihalle. Viimeinen pätkä oli noin reilu tunti. Kotiin tullessani minua odotti rauhallinen pentu ja oltiin koko päivän aikana vältytty vahingoilta sisällä. Pennun pidätyskyky kun on vielä lyhyt, useimmiten noin 4 tuntia on jo aika maksimi. Minun tultuani kotiin käytiin ensin nopeasti pissalla ja hetken päästä uudelleen niin että pikkuinen sai rallatella turhat energiat pois. Nyt se nukkuu keittön lattialla olevalla  tyynyllä.

Tällä tavalla jatketaan lokakuussa.

So long my friend

Meillä oli Näbbenin kanssa ilo viettää ensimmäiset kolme viikkoa hoitokoira Taran seurassa. Tänään kuitenkin Taran oma ihminen palaa Suomeen ja on hyvästien aika.

Tara ja Näbben ovat alusta asti tulleet hyvin toimeen ja Näbben on saanut tärkeää harjoitusta koirakielessä. On ollut ilo katsella niiden touhuja. On ne vain niin söpöjä yhdessä. Huomaa hyvin miten koirien välinen suhde on kehittynyt näiden viikkojen aikana. Uskaltaisin väittää, että olen vielä numero uno pennun silmissä, mutta myönnän että jo vähänkin ajan päästä Tara olisi samalla korokkeella.

Koska jo heti alusta oli tiedossa, että Taran läsnäolo on tilapäistä olen ottanut muutaman asian huomioon. Suurin osa yksinoloharjoituksista on ollut nimenomaan sitä, eli oleskelua yksin ilman hoitokoiran seuraa. Taran päivittäiset lenkit ovat myös tarjonneet oivan tilaisuuden harjoitella tätä päivittäin. Olen myös joka päivä ollut kahdestaan ulkona pennun kanssa ja pikkuinen on itsenäisesti tutustunut uusiin paikkoihin ja ympäristöihin. Ihan hyvä, että minulla on ollut lomaa koska on näiden kanssa mennyt aikaakin. :)

Saa nähdä mitä Näbben tuumaa ainoana koirana olemisesta, mutta tämä vasta huomenna. Tänään vielä nautitaan Taran seurasta.

 

Yksi tapa varmistaa ettei pikku riiviö vie luuta kun alkaa väsyttää.

Samalla lähtee myös hoitokani ja Näbbenin heinädieetti päättyy. Näbben on ollut kiinnostunut kanista, mutta aika hyvin on jättänyt sen rauhaan. Ne ovat tutustuneet toisiinsa portin toimiessa esteenä. Ennen pennun tuloa, Ralf oli vapaana aina minun ollessa kotona. Sen jälkeen hän on saanut nauttia vapaudesta aina kun pentu on ollut toisessa huoneessa portin takana, kuitenkin niin että näköyhteys on säilynyt. Uskon, että olisin voinut pikkuhiljaa myös pitää ne samassa huoneessa, tietysti minun valvovan silmän alla, mutta halusin suoda Ralfille omaa aikaa minun kanssa ja myös omaa rauhaa ilman nuorta pentua joka häslää siinä ympärillä.

Väsynyt apuri.

Pentueskari

Eilen meillä alkoi pentueskari, johon olin ilmoittanut Näbbenin. Pentueskariin mentiin ihan sen takia, että täällä missä asumme niin ei oikein sattumalta törmää koirakavereihin eikä lähipiirissä ole kovin montaa pentuystävällistä aikuista koirakaveria, puhumattakaan nuorista. Tarjonta ei ole päätähuimaava Porvoossa, mutta tämä kyseinen kuulosti ihan hyvältä. Erityisesti tykkäsin siitä, ettei pennut heti pääse leikkimään vaan ensin rauhoitutaan. Treffit järjestettiin eläinlääkäriasemalla.

Näbben tuli oikein reippaasti omin jaloin sisään. Painoa oli noin 5 kiloa. Rauhallisesti odotti kunnes päästiin tilaan, jossa treffit pidettiin. Tällä kerralla koirakoita oli 4. Me, viiskuinen chihauhau, reilu kolmekuinen bichon havanais ja nelikuinen paimenkoira (en nyt muista rotua), eli Näbben oli porukan vauva. Keskittyi minuun loistavasti ja makasi rauhallisena lattialla. Vähän vilkaisi muita koiria, mutta ei tuntenut tarvetta käydä moikkaamassa eikä olisi saanutkaan. Kun koirat pääsivät vapaaksi, Näbben jäi viereeni istumaan. Paimenkoira tuli heti moikkaamaan mutta Näbben teki väistöliikkeitä. Paimenkoira oli erittäin reipas ja olisi lähtenyt heti leikkimään, mutta tällä kerralla leikki ei vielä oikein lähtenyt käyntiin. Noustuani lattialta Näbbenkin lähti tutkimaan tilaa eikä enää sen jälkeen pyörinyt jaloissani, mutta paimenkoiran tullessa pyytämään leikkimään, pikkuinen saattoi livahtaa kaapin alle.  Loppua kohti jo otettiin suotuisammin vastaan paimenkoiran lähentelyitä, mutta eivät vielä kunnolla leikkineet. Näbbeniä kiinnosti vuorostaan bichonia, joka haki turvaa omistajiensa jaloista. Näbben jopa esitteli pieniä dominointieleitä Toffe-bichonia kohtaan. Chihauhau oli suurimman osan ajasta sohvan alla piilossa.

Pentu jäi leikkituulelle ja tultuamme kotiin yritti yllyttää hoitokoiraa leikkimään. Sain kunnon naurut kun pikkuisella oli aikaisemmin saatu luu suussa (luun syöntikielto loppui tänään) ja härnäsi hoitokoiraa, joka oli syönyt omansa aikoja sitten. Hyppäsi, haukkui ja leikki luulla kunnes se tippui suusta ja hoitokoira otti sen ja söi. Vähän oli pikkuisella hölmö ilme.